Näin siinä viimeinkin sitten kävi, että Öttiäinen syntyi rv 38+3 torstaina 28.7. klo 18.59. Ja aivan ihana pieni prinsessa sieltä vauhdilla maailmaan tulikin! :)
Aloitanpa tämän viikon tapahtumat ihan alusta eli tiistaista 26.7., jolloin minulla oli neuvola-aika. Neuvolassa muuten oli kaikki suht ok, paitsi että pulssi oli jälleen vain 38 ja toisella mittauksella 39. Neuvolantäti ei uskaltanut päästää minua ilman tarkempia tutkimuksia kotiin, joten menin päivystyksen kautta sairaalaan osastolle. Päivystyksessä minusta otettiin ekg ja sitten kärrättiin tutulle synnytys- ja naistentautien osastolle. Osastolla minusta otettiin ktg-käyrää ja supistuksia tuli käyrälle myös aika paljon. Ktg-käyrälle otettiin myös minun oma pulssini, paitsi ettei se edes piirtynyt koko ajan, sillä alimmainen arvo oli 50 ja minulla pulssi oli heikoimmillaan vain 27! Lääkäri kävi kertomassa, että jäisin tarkkailtavaksi ainakin seuraavaan päivään ja sitten mietitään, miten tästä edetään.
Illalla seitsemän aikaan, minulta otettiin jälleen ktg-käyrää ja silloin alkoikin varsinaiset pelon hetket... Yhtäkkiä nimittäin vauvan sydänäänet romahtivat 60:een ja pian oli huone täynnä kätilöitä, lääkäriä ja hoitajia ja minut käskettiin nelinkontin ja pylly pystyyn, jotta saadaan vauvan ahdinkoa helpotettua. Onneksi sydänäänet palautuivat normaaleiksi, mutta silti olin varotoimenpiteenä nestemäisellä ravinnolla illan, jos sattuisi niin, että vauvan sydänäänet romahtaisivat uudelleen ja joutuisin hätäsektioon. Olin siinä käyrällä sitten kaksi tuntia ja vauvalla näytti kaikki olevan hienosti, joten pääsin vihdoin suihkuun ja sain syödä jo voileipääkin iltapalaksi. Yllättäen kuitenkin kymmenen aikaan illalla nuori naislääkäri kävi itse minut hakemassa ja kärräämässä pyörätuolilla vielä ultrattavaksi, jotta nähdään lapsiveden määrä ja vauvan tilanne muutenkin. Ultrassa lapsivettä näytti olevan suunnilleen sama määrä kuin edellisellä ultrauskerrallakin ja vauvalla kaikki hyvin. Lääkäri tutki myös kohdunsuun tilanteen ja yllätykseksi ne minun supistukset olivat jo kypsyttäneet tilannetta ja kohdunsuu oli kolme senttiä auki eikä kanavaa ollut kuin vain hieman jäljellä. Lääkäri sanoikin, että synnytys on tosi lähellä. :)
Seuraavana aamuna eli keskiviikkona odottelin jännityksellä lääkäriä, sillä hoitajat olivat jo vähän väläytelleet käynnistyksen mahdollisuutta. Lääkäri tulikin sitten minua tutkimaan ja tällä kertaa tämän eri lääkärin mielestä kohdunsuun tilanne ei ollutkaan niin kypsä kuin edellisillan lääkäri oli antanut ymmärtää ja kohdun sisäsuukin oli vielä kiinni. Tämä lääkäri passitti minut sitten seuraavaksi kardiologin ultrattavaksi eli minun sydän ultrattiin, jotta nähdään voinko tosiaan synnyttää alakautta eli kestääkö pumppu sen. Kardiologi selitti minulle todella tarkasti sydämeni tilanteen ja ettei se ole ollenkaan vaarallinen tila, vaan minulle tulee nopeassa tahdissa kaksi sydämen lyöntiä, joita laitteet eivät ehdi rekisteröimään, joten siksi pulssini näyttää noinkin matalalta, vaikkei se sitä todellisuudessa ole. Propralia saan syödä jatkossakin myös imettäessä ja vaikka isompaakin annosta tarvittaessa. Ja synnyttämään voisin sydämen puolesta lähteä vaikka heti. :)
Palattuani takaisin osastolle lääkäri päätti, että yritetään pehmitellä kohdunsuun tilannetta Cytotecillä, joita sain suun kautta kaksi kappaletta puolen päivän maissa. Sitten vain odoteltiin supistuksia, joita ei sitten tullutkaan oikeastaan koko päivänä kunnolla. Muutamia hyvin epäsäännöllisiä tuntemuksia oli, mutta illalla nukkumaan käydessä ei olo ollut harmikseni yhtään sellainen, että synnytys tästä etenisi...
Torstaina aamulla suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen sitten hoitajat kertoivat, että mahdollisesti pidetään huilipäivä ja katsotaan sitten käynnistystä perjantaina. Kuitenkin lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen varmuuden vuoksi ja siellähän olikin paikat auenneet kolmeen-neljään senttiin ja myös kohdun sisäsuu auki. Päästäisiin siis puhkaisemaan kalvot!
Klo 13.30 minut vietiin synnytyssaliin ja hälyytin myös miehen mukaan. Muissa saleissa oli kuitenkin sen verran hektiset olotilat, että jouduimme mieheni kanssa odottelemaan kätilöä klo 15:een asti. Jonkin verran minua siinä odotellessa supisteli, muttei kovin kivuliaasti kuitenkaan. Mies lähti käymään kanttiinissa vielä kahvilla ja sämpylällä ja sillä välin kätilö laittoi minulle neste- ja glukoositipan tippumaan. Sitten saapuikin taas mieheni paikalle ja lopulta myös nuori erikoistuva naislääkäri, joka halusi suorittaa kalvojen puhkaisun. Tuli tunne, että oli varmaankin ensimmäistä kertaa puikoissa ja se ei jäänyt vain tunteeksi, sillä useamman epämiellyttävältä tuntuvan yrityksen jälkeen kalvot olivat edelleen ehjät. Onneksi kokeneempi kätilö hoiti sitten homman nopeasti ja olihan siellä lapsivettäkin ihan kunnolla eli ei siinä ultrassa näköjään kovin tarkasti pystytä tilannetta arvioimaan. Ja sitten vain odoteltiin supistusten alkamista. Jouduin olemaan kuulemma tunnin verran vaakatasossa, jotta nähdään ettei vauva lähde liikkumaan ylöspäin, jolloin tulisi napanuoran esiinluiskahtamisen vaara, jos olen jalkeilla.
Klo 16 sitten alkoivat kivuliaat, säännölliset supistukset ja siitä alkoi synnytys ihan virallisesti. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja huolestui sikäli, että vauva oli kalvojen puhkaisun jälkeen noussut tosi ylös eli päätä ei enää edes tuntunut alakautta käsikopelolla. Sain käskyn pysytellä edelleen sängyssä. Reilun puolen tunnin päästä supistukset alkoivat olla jo tosi kipeitä ja sain ilokaasua, jota en ollutkaan vielä edellisissä synnytyksissä päässyt kokeilemaan. Ilokaasusta olikin iso apu ja sitä hengittelin ja pääsin supistus supistukselta hommassa eteenpäin. Viiden maissa kävi vielä lääkäri kokeilemassa vauvan tilannetta ja korkealla oli edelleen. Vähän ennen kuutta minulla alkoi olla jo aivan hirveä pissahätä, mutta kun en saanut liikkua, niin yritin ensin tehdä alusastiaan, muttei siitä tullut yhtään mitään. Jouduttiin siis katetroimaan ja kyllähän siellä oli pissaa ihan järkyttävä määrä - kätilö arvioi että lähemmäs litra..!! Mutta sitten jo seuraavilla parilla supistuksella vauva laskeutui huomattavasti alaspäin, joten täysi virtsarakko taisi olla melkein parin tunnin ajan se synnytystä hidastava tekijä.
Sitten supistuksia tulikin melkein tauotta ja ilokaasua meni reippaasti. Puoli seitsemän aikaan kätilö tutki kohdunsuun tilannetta, eikä hän oikein saanut siitä selkoa, sillä se tuntui leviävän holtittomasti vähän joka suuntaan... Kätilö joutui poistumaan toiseen saliiin, mutta varoitteli, että jollei seitsemään mennessä tilanne ole muuttunut, joudutaan laittamaan uusi tippa oksitosiinia varten, jotta saadaan supistuksia voimistettua. Itse protestoin oksitosiinin käyttöä vastaan, sillä tiedän kokemuksesta, että ne supistukset tulisivat olemaan aivan järkyttäviä. Sanoinkin haluavani siinä tapauksessa sitten jo muutakin kivunlievitystä kuin ilokaasua. Omat supistukset jatkuivat kyllä todella kivuliaina ja sitten ihan yhtäkkiä, kun luulin etten enää kestä ja jaksa, tuli aivan järkyttävä ponnistuksen tarve. Siinä siiten jo holtittomasti ponnistin ja huusin miestä hakemaan kätilöä paikalle. Miehelle meinasi kuulemma iskeä paniikki, kun ei kätilöä näkynyt missään ja joutui sitten jostain salista käymään hänet hakemassa hätiin. Ja niinhän se oli tilanne edennyt nopeasti siihen pisteeseen, että pääsin ponnistamaan ihan oikeasti. Ensin yritin ponnistaa kyljellään, mutta siinä oli jotenkin hankala, joten olin sitten selällään puoli-istuvassa asennossa. Pää tuli yhdellä isolla ponnistuksella ja hartioita piti kätilön neuvosta ponnistaa kahdella pienellä eli välillä piti lopettaa ponnistaminen, mikä tuntui melkein mahdottomalta, mutta onnistuin kuitenkin. Neljännellä tai viidennellä ponnistuksella vauva sitten syntyi eli aika vauhdilla edettiin! Avautumisvaihe kesti 2 h 55 min ja ponnistusvaihe 4 min.
Siinä sitten sain tytön heti rinnalle ja ihmeteltiin toisiamme. Kovasti oli neiti kinan peitossa. :) Ja pääsihän se iskä leikkaamaan napanuorankin. Istukka syntyi noin kymmenen minuutin päästä ja se oli repalainen, mutta kuitenkin täydellinen eli ei ollut mitään jäänyt kohtuun. Istukka painoi 611 g. Suurin yllätys oli, että selvisin vain pienillä nirhaumilla eli yhtään tikkiä ei tarvinnut laittaa! Meille tuotiin saliin kahvit, voileivät ja kakkupalat sekä omppumehua kilistelylaseissa. Sitten iskä lähti kätilön kanssa vauvaa punnitsemaan ja pesemään ja minä jäin saliin sängylle ihmettelemään. :) Meidän pikkuprinsessan mitat olivat 3260 g ja 47 cm ja hatun mitta 33,5 cm. Vauvalta mitattiin verensokeri ja se oli synnytyssalissa 2.7 mutta tunti sen jälkeen oli laskenut 1.7:ään. Eli maitoa piti saada tankattua nopeasti, joten lisämaitoon piti turvautua ja vauvaa syöttää kolmen tunnin välein sairaalassaoloajan. Itse olin sen verran hyvässä kunnossa, että olisin voinut kotiutua jo vaikka seuraavana päivänä, mutta sokeriseurannan vuoksi vauva sai luvan lähteä kotiin vasta nyt sunnuntaina kolmen vuorokauden ikäisenä. Tänään siis kotiuduttiin ja isosisarukset ovat vauvasta ihan haltioissaan! :)
Kyllä tämä vauva aiheutti meille vanhemmille monenlaisia jännityksen hetkiä todella pitkältä tuntuneen odotuksen aikana. Kuitenkin kaikki oli juurikin tämän onnen arvoista ja nyt tuntuu, että perheemme on täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti