Kotilepo jatkukoon!

Aamulla oli se kovasti odotettu kontrollikäynti äippäpolilla sekä diabeteslääkärillä. Ensin lyhyemmin diabeteslääkärin kuulumiset eli samoilla insuliiniannoksilla jatketaan kuin tähänkin asti ja kahden viikon päästä on sitten jälleen uusi käynti. Sokeriarvoja ei tarvitse enää onneksi mitata joka päivä, vaan joka toinen päivä riittää. Vaikka kyllä niilläkin pistämisillä sormenpäät sinertää... Huomenna pitääkin hakea diabeteshoitajalta lisää testiliuskoja sekä insuliinipiikkejä, kun viimeeksi sain sellaisen satsin, jonka oli tarkoitus riittää raskauden loppuun, jos pistän itseäni vain kerran päivässä ja testaan sokeriarvoja kaksi kertaa viikossa. Mutta nythän nuo määrät ovat ihan erilaiset.

Äippäpolin puolella sitten ultrattiin sekä mahan päältä vauvaa sekä alakautta kohdunkaulakanavan tilannetta. Öttiäinen päätti jälleen tehdä lääkärin elämän hankalaksi eikä meinannut millään antaa mitata reisiluun pituutta. Sama "ongelmahan" on ollut meillä aiemminkin sydämen rakenteiden tutkimisen suhteen ja samoin myös sukupuolen selvittämisen tiimoilla, kun vauva ei millään ole halunnut olla sopivassa asennossa ultraamisen aikana. Monen, monen yrityksen jälkeen saatiin jonkinlainen mitta ja painoarvioksi 1500 g, mikä näytti vastaavan reilua viikkoa isompaa kuin nyt. Mutta "sokerivauvastahan" onkin kyse, joten siksikin saattaa kasvaa nopsemmin. Kahdessa viikossa oli siis tullut Öttiäiselle noin 500 g lisää painoa.

Ja sitten se kanavan pituus eli nyt ultralla mitattuna näytti olevan 32 mm eli vähän on pienentynyt kahden viikon takaisesta 40 mm:stä, mutta kuitenkin ihan hyvä mitta. Tosin yskiessä / lääkärin painaessa vauvaa alaspäin kanava alkoi aueta, mutta paineen hellittäessä palasi ennalleen. Eli nyt pötköttely kotona jatkuu ja kahden viikon päästä jälleen kontrolli, ellei sitä ennen tule vuotoja tai entistä kipeämpiä supistuksia. Ja nyt lääkäri kirjoitti sairaslomaa äitiysloman alkuun asti, kun aiemmin sain lapun sairaslomasta vain 5.6. asti.

Kieltämättä tämä makoilu alkaa vähän puuduttaa ja toissa iltana olinkin ulkoilmassa peräti tunnin verran, mikä on siis enemmän kuin tässä kolmen-neljän viikon aikana yhteensä. Ja tottakai se kostautui sitten illalla napakoilla supistuksilla... Istuakaan ei pysty kunnolla puolta tuntia kauempaa, joten taitaa jäädä ensi viikolla lasten koulun kevätjuhlakin väliin... Kaupassa en ole käynyt kohta kuukauteen, joten aika vähille on shoppailut jääneet. Ostoslistojen kirjoittamisessa olenkin jo ihan pro! :)

Tänään muuten tuli sitten lasku sairaalassa makaamisesta eli reilut 474 euroa! Ja sinnehän ne shoppailurahat sitten menivätkin... Tosin nyt ylittyi maksukatto, joten seuraavat äippäpolikäynnit yms. ovat maksuttomia ja jos joutuu sairaalassa vielä makoilemaan (ainakin sitten synnyttäessä), niin maksu on puolet normaalista sairaalapäivämaksusta.

Nyt takaisin vaakatasoon! :)

Synttärihulinaa ja rv 29+0

Tosiaan meillä juhlittiin eilen pikkumiehen 7-vuotissynttäreitä pienellä porukalla kaupan kahvileivistä nauttien. Vähän oli pojalle pettymys, kun ei koko kevään odotettuja kaverisynttäreitä nyt pystytty järjestämään, mutta iskän lupaus McDonalds-herkuttelusta ja vapaavalintaisesta Lego-paketista veivät suurimman murheen pois. :) Vaikka oli todella mukava seurustella vieraiden kanssa, niin kyllä se parin tunnin pysty/istuma-asennossa oleminen aiheutti illaksi mojovat supistukset ja alapään kivistykset. Tämä päivä onkin mennyt suurimmaksi osaksi leväten, paitsi että tytär on taas vaihteeksi kipeänä ja oksentanut pari kertaa. Mistä näitä tauteja riittääkin?!

Tänään vaihtui sitten jälleen raskausviikko ja nythän onkin jo 30. viikko meneillään ja ensi viikolla nämä viikot alkavatkin jo kolmosella! Ja siihen 32 viikon rajapyykkiinkään ei enää ole kuin kolme viikkoa, joten toivottavasti Öttiäinen pysyisi maltillisesti yksiössään ainakin sinne asti. Ei nimittäin tarvitsisi sitten sinne Kysiin pelätä joutuvansa.

Sokeriarvotkin alkavat nyt olla kotiruokavaliolla kohdillaan eli ei tarvinnut niitä hiilihydraatteja alkaa laskea. Ja käväisinpä puntarillakin ja sairaalassaoloaikana oli painosta tippunut 2,5 kg eli nyt ollaan taas pari kiloa alkuraskauden lähtöpainon alapuolella! Sen muuten huomasin sokeriarvoja mittaillessani, että jos syön aamupalalla mielestäni terveellisesti eli pari ruisleipää, jogurtin, laimennettua tuoremehua, tomaattia, kurkkua ja kahvia, niin sokerit on tunnin päästä reippaasti yli rajan. Mutta jos sitten vetäisen lounaaksi rasvaisesta kebabpizzasta puolet, niin johan on sokeriarvot priimaa tunnin päästä! Ei meinaa ihan tätä logiikkaa ymmärtää, mutta taitaa tässä raskauskropassa moni muukin asia olla mullin mallin. :)

Kotona olo on mielestäni sujunut ihan hyvin, vaikkakin aina iltaa kohdin alkaa supistella ja kivistellä. Torstaina se sitten selviää, saanko jatkaa kotona lepäilyä. Toivon todella niin! Ja jospa Öttiäinen suostuisi näyttämään myös jalkovälinsä tällä ultrauskerralla, niin saataisiin varmistus sukupuolellekin. :)

Home sweet home!

Eipä osaa oikein sanoin kuvailla, miten ihanaa oli eilen illalla kellahtaa omaan sänkyyn kovan sairaalasängyn sijaan! Hieman tosin tuota kokemusta häiritsi samalla sairaspedillä köllöttelevät korvatulehduksinen poika ja migreeninen tytär. Onneksi vain toinen niistä oksensi tällä kertaa... Eli paluu arkeen oli hyvin konkreettinen, kun mies oli töissä, mutta appiukko sentään oli apuna lasten hoidossa.

Eilen aamupäivällä siis lääkäri kävi osastolla kierroksella ja päätettiin vielä ultrata ennen kotiinlähtölupaa. Puolen päivän aikaan pääsin ultraan ja siellä oli kaikki hyvin eli kohdunkaulakanavaa oli noin 4 cm ja tilanne muutenkin rauhallinen. Lääkäri päästi minut kotilepoon ja saan tehdä pieniä kotiaskareita sekä käväistä ulkona, mutta pidemmille lenkeille ei ole ainakaan vielä asiaa. Ensi viikon torstaina on kontrollikäynti äippäpolilla ja toivottavasti tilanne on edelleen samanlainen eli saisin jatkaa kotilepoa. Ja sain vielä lähtiessä Adalat-reseptin eli tätä supistuksia estävää lääkettä otan nyt vielä neljän viikon ajan kerran päivässä.

Diabeteshoitaja kävi myös ennen lähtöäni juttusilla ja sovittiin, että soittelen torstaina hänelle sokeriarvoja ja jos ne eivät ole kotiruokavaliollakaan menneet parempaan suuntaan, niin mietitään insuliinin annostelua aterian hiilihydraattien mukaan eikä näin kiinteinä annoksina kuin minulla on nyt ollut. Tämä siis merkitsee vähän opettelua hiilihydraattien laskemisessa, mutta eiköhän senkin nyt opi.

Tänään soittelin neuvolantädille kuulumisiani ja hänen mukaansa näköjään ihmeitä tapahtuu näissäkin tapauksissa. :) Ja varattiin aika seuraavaan neuvolaan eli reilun kahden viikon päähän.

Eilenhän tuli minulla 28 raskausviikkoa täyteen ja nopeasti meni lopulta tuo kaksi viikkoa sairaalassa! Ja tuntuuhan tuo 28 viikkoa jo paljon suuremmalta kuin mennessä se 26 viikkoa, joten positiivisella miellellä täällä kotona nyt ollaan. Tosin jo tämän ensimmäisen vuorokauden jälkeen olo on jonkin verran rasittuneempi kuin sairaalasta lähtiessä, mutta eihän sitä malta olla halimatta lapsia ja katsomatta heidän sillä aikaa tekemiään juttuja. Mutta jatkossa pitää ottaa rauhallisemmin. :)

Leppoisaa sunnuntain viettoa

Tämä päivä on mennyt odotellessa aina seuraavaa ruokailua sekä "lenkkeillessä" jopa ulos asti. Aamupäivällä siis kävi oma rakas perhe vierailulla ja uskaltauduin heidän kanssaan ulos asti. Tosin pienen happihyppelyn jälkeen piti vielä jaksaa köpötellä pitkät käytävät takaisin osastolle ja se tekikin taas aika tiukkaa. Sänkyyn päästyäni supisteli muutaman kerran vähän kipakammin, mutta nythän niitä supistuksia ei enää hoitajien ja lääkäreiden puolesta niin noteerata. Aamuisin saan edelleen supistuksia estävän Adalat-pillerin, mutta sen tehosta en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata.

Ja olinhan minä aamupäivällä ktg-käyrälläkin. Öttiäisen sydänkäyrä oli hoitajan mukaan aivan priimaa ja pari supistustakin siihen piirtyi parinkymmenen minuutin aikana. Kovasti liikkuvainen kaveri siellä näyttää kyllä olevan, mikä on tietysti hieno asia eli siitä ei ainakaan tarvitse huolehtia. :)

Kotoa tosin tuli vähän huonoja uutisia, sillä heti kun mies oli ehtinyt lähteä töihin iltavuoroon, oksensi 6-vuotias poikamme ja ukki pääsi siivoushommiin. Toivottavasti ei mitään pahempaa vatsatautipöpöä ole nyt liikkeellä, kun jos tässä ollaan vaikka jo huomenna kotiin menossa, niin sitä tautia en itselleni tässä tilassa oikein uskaltaisi ottaa... Ja onhan se äitinä ikävä kuulla pienen sairastavan, eikä pääse täältä juuri häntä hoivaamaan. Eli vähän samat tuntemukset kuin viikko sitten torstaina tyttären karsastusleikkauksen aikaan, kun piti vain täällä makoilla.

Mutta jospa huominen olisi se päivä, kun pääsen kotisänkyyn perheen luokse! :)

Edelleen sairaalassa

Eilen oli täällä blogissa jotain teknisiä ongelmia, kun yritin kirjautua, joten jäi kuulumiset päivittämättä. Mutta siis nyt eilisen ja tämän päivän kuulumiset. Eilen aamupäivällä ultrattiin ja lääkäri kuitenkin päätyi siihen, että kotiinlähtö koittaa vasta alkuviikosta, jos mun enemmän jalkeillaolo ei pahenna tilannetta. Eli sain luvan jo jaloitella osastolla ja piipahtaa jopa sairaalan pihallekin. Tosin olo on vielä tästä makaamisesta sen verran heikko, etten tänäänkään uskaltanut lähteä "hurjastelemaan" kuin osaston käytävälle. Ultrassa kohdunkaulaa oli siis tiistaina upeat 47 mm, mutta tänään oli lukema 35 mm, mutta sekin siis ihan normaali. Kohdunsuu on sormelle auki, mutta sekään ei ole kuulemma uudelleensynnyttäjillä huolestuttavaa. Öttiäisen painoarvio oli reilu kilo. Supistelee tosin edelleen välillä säännöllisesti ja kipeästikin, joten kovin hurjasti ei nyt viikonloppuna lätkää ja euroviisuja auta kannustaa. :)

Niin ja sokereista vielä eli kovasti on säätämistä sopivien insuliiniannosten määrittämiseksi. Minulla on sokeriarvot vaihdelleet tässä useimmiten seuraavasti: paasto 5.7-6.9 ja aterian jälkeiset 7.8-13.2. Vain muutama arvo on ollut alle rajojen eli paasto alle 5.5 ja tunti aterian jälkeen alle 7.8. Alkuun meni 10 yksikköä pitkäkestoista insuliinia ja nyt sitä menee jo 34 yksikköä! Ateriainsuliinia aloiteltiin kolmella aterialla 3 yksikköä kerralla ja nyt sitä menee aamulla 16, päivällä 12 ja illalla 10 yksikköä. Ja siltikään ei arvot pysy kurissa... Ja kuitenkin tosi tiukasti noudatan tätä sairaalan ruokavaliota eli yhtään en ole omia eväitä syönyt. Blääh!

Tämä lauantai on mennyt leppoisasti mukavien huonekavereiden kanssa jutustellen. He ovatkin nostaneet minun henkisen jaksamisen normaalille tasolle ja piristäneet todella mielialaa, vaikka aiemmin jopa itketti ja oli olo muutenkin kurja näitä juttuja pohdiskellessa. Ja jollain tapaa on ollut lohduttavaa kuulla, että heillekin lääkärit antavat toinen toistaan ristiriitaisempia tietoja eli en siis ole ainut. Lisäksi mies ja tytär piristivät vierailullaan ja toivottavasti huomenna myös poika ehtisi mukaan - tänään kun oli eskarikaverinsa luona leikkimässä iltapäivällä.

Maanantaita siis täällä odotellaan. :)

Migreeniä iltapuhteella

Eilen illalla iski sitten raju aurallinen migreeni, joka saatiin taltutettua Tramalilla. Se tosin veti minut ihan sekaisin, jalat meni veteläksi ja lisäksi alkoi taas supistella kipakammin. Kätilöt laittoivat minut ktg-käyrälle kohtauksen jälkeen ja Öttiäisen sydänäänet siellä hienosti laukkasivat vaihdellen 130-160 väillä. :) Parikymmentä minuuttia olin käyrällä ja siihen ehti piirtyä neljä supistustakin. Tämä sai taas hoitajat nostamaan jalkopäätä eli tulipahan sitten viime yö jälleen vietettyä pää alaspäin. Tosin sain vielä jonkin rentouttavan nukahtamislääkkeen, joka sammutti minut kuin saunalyhdyn. Nukuin kuin tukki klo seitsemään asti.

Vauva oli aamulla vähän hiljaisempi ja pyysin ottamaan sydänäänet ja siellähän ne taas jumpsutti hienosti. Samalla hoitaja kertoi, että lääkäri ultraa ja tutkii minut huomenna ja mietitään sitten, josko lähtisin jo nyt viikonloppuna käymään kotona "lomalla". Olenkin nyt tämän päivän vähän harjoitellut eli pääsin eka kertaa poistumaan huoneesta tuohon käytävälle kävelemään. Ja kyllä puuskututti pienikin matka ja aika lailla päästä huippasi. Nämä voimain koetukset ovat kyllä aiheuttaneet supistuksia, mutta huomennahan sen näkee tekevätkö ne kohdunsuulle tai kanavaan mitään vai eivät.

Tänään sain tähän huoneeseen myös kaksi vuodenaapuria, joten on vähän viihtyisämpää ja antoisampaa jutella kuin pelkkiä seiniä katsella. :) Hiljaista on muuten osastolla eli hoitajat sanoivat meidän lisäksi täällä olevan vain yhden asiakkaan.

Huominen vähän jännittää, että miltä tuolla alapäässä näyttää... Toivottavasti tänä iltana ei enää hirveästi supistele, jotta pääsisin vaikka huomenna kotisänkyyn perheen luokse - ja onhan sitä jo koiraakin vähäsen ikävä. :)

Supisteluja edelleen

Eilinen iltapäivä ja ilta eivät sitten ihan menneet kuten suunniteltiin eli alkoi supistella aika kivuliaastikin ja sängyn jalkopää jouduttiin nostamaan taas ylöspäin. Illalla supistuksia tuli 7-10 minuutin välein ja lopulta minulle annettiin Briganyliä piikillä kankkuun ja se sitten auttoi laannuttamaan supistukset. Kuitenkin sellainen menkkajomotus jäi vielä alavatsalle ja ristiselkään ja lääkäri tunnusteli illalla kohdunsuun tilannetta juuri ennen kuin oli Suomen euroviisuedustajan vuoro laulaa. :) Kohdunkaulaa oli 1,5 cm jäljellä käsikopelolla tunnusteltuna ja sain vielä Adalat-tabletin, jotta supistukset tosiaan loppuisivat. Lääkäri siinä puhui jo siitä mahdollisuudesta, että minut siirrettäisiin Kuopioon, koska siellä on paremmat keskosvalmiudet. Kuitenkin tietysti täällä pienemmässä sairaalassa yritetään tehdä kaikki mahdollinen ennen sitä. Vähäsen taas alkoi pelottaa...

Aamulla sitten suhteellisen kivuttoman ja supistusvapaan yön jälkeen osaston ylilääkäri kävi juttusilla ja yllättäen hän oli sitä mieltä, että nämä supistukset ovat ihan normaaleja eli eivät vaikuta kohdunsuun tilanteeseen ja koska eilisaamun ultrassa kanavaa oli noin 4 cm jäljellä, niin turhaan minua täällä enää pitkään makuuttaa. Eli pikkaisen ristiriitaisesti eri lääkärit tästä tilanteestani puhuvat, kun yöllä pelkään jo siirtoa Kysiin ja aamulla minua ollaan suunnilleen jo kotiuttamassa! Eli itse en kyllä tiedä oikein mitä tästä ajatella - pää on ihan sekaisin... Tällä hetkellä päädyttiin siihen, että yritän vähän jaloitella täällä osastolla ja olla liikkeellä suunnilleen sen verran kuin kotonakin joutuisin olemaan. Kotonakin siis kuitenkin pitää pysytellä vuodelevossa. Kotiin pääsisin sitten alkuviikosta, jos nämä mun liikkumiset ei aiheuta vakavampaa ja saadaan vielä ne sokeritkin kuntoon. Sokereista kävikin juuri diabeteslääkäri juttelemassa ja insuliinimääriä nostettiin reippaasti.

Lisäksi se osaston ylilääkäri tuntui olevan vähän sitä mieltä, ettei varsinaista ennenaikaisen synnytyksen vaaraa alunperinkään ole ollut, vaan "näitä supistuksiahan kuuluukin olla, kun kyseessä on jo kolmas"..! Mistäköhän ne kaksi eri lääkäriä sitten sellaiseen johtopäätökseen päätyivät, kysyn minä? Ja turhaanko minulle piikitettiin kortisonia ja vaikka mitä muuta piikkiä kankut ja maha täyteen ja tyrkättiin vielä makoilemaan suunnilleen pää alaspäin puolitoista viikkoa!? Ihanalle hoitajalle olen tästä jo purnannut, mutta tuntuu hänkin olevan vähän ihmeissään tilanteesta ja lääkäreiden erilaisista mielipiteistä.

Että tällaista avautumista tällä kertaa. :) Saa nähdä mitä sitten huomenna.

Yllätyskäänne ja insuliinirumbaa rv 27+1

Nyt on sitten ultrattu reilun viikon levon jälkeen ja tilanne oli parantunut sen verran paljon, että lääkäri sanoi jo loppuviikosta laittavansa minut kotilepoon! Enpä ollut uskoa korviani, kun viikko sitten vasta niin varmana olivat kuuden viikon makuuttamisesta sairaalassa. Juuri kun oli siihen makoiluun ehtinyt asennoitua, niin tuleekin tällaisia uutisia. Mukavampihan se on tietysti kotona lepäillä kuin sairaalapedissä, mutta silti vähän pelottaa, että mitä jos taas tilanne etenee yhtä salakavalasti ja Öttiäinen lähteekin vaikka syntymään kotona?! Mistä osaan erottaa ne kohdunsuuta avaavat supistukset ei-vaarallisista supistuksista, kun en sitä aiemminkaan pystynyt tekemään? Kyllä nyt on tähänkin uutiseen totuttelemista, vaikka siis hyviä uutisia olikin! :)

Tällä hetkellä eniten lääkäriä huolestuttivat sokeriarvot eli minulla on insuliinihoitoinen raskausdiabetes, joka on täällä sairaalassa makoillessa ns. karannut käsistä. Suunnilleen jokainen mitattu arvo on yli rajojen ja viime viikolla minulle aloitettiin illan pitkäkestoisen insuliinin lisäksi ateriainsuliini kolmella aterialla ja nyt vielä määrättiin myös aamuksi pitkäkestoinen insuliini ja annoksia nostettiin. Joten kyllä saa itseään aika usein nyt piikittää... Kuulemma sokerit on saatava kuntoon ennen kotiin lähtöä.

Huh, huh - olihan siis uutisia jälleen! Pikkaisen pitää tätä nyt sulatella ja tietysti toivoa, että tosiaan sitten pääsee kotiin, eikä sitä lupausta nyt minulta pois oteta. Nyt taas supistelee ilkeästi, mutta se johtuu varmasti äskeisestä sorkkimisesta. Ja sainpahan sängyn jalkopään jälleen vaakatasoon, ettei tarvitse enää pää alaspäin maata. :)

Viikko makailua takana

Näin se on viikko vierähtänyt sairaalassa ja tänään rv 27+0. Viikkoon onkin mahtunut monenlaisia tunteita onnesta epätoivoon ja on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä. Lääkäri on käynyt tässä sängyn vierellä viikon aikana kahdesti ja perjantaina oli puhetta, että nyt alkuviikosta katsotaan ultralla kohdunsuun ja kanavan tilannetta. Mutta ei tänään vielä kuitenkaan näköjään.

Viime tiistaina minusta otettiin monenlaisia näytteitä (pissa, veri- ja alapäänäytteet), muttei niissä ollut mitään eli ei tiedetä, mistä nämä supistukset johtuvat. Adalat-nimistä lääkettä saan nyt säännöllisesti tablettina aamuisin supistuksia estämään ja sitten tarvittaessa Briganyliä piikillä kankkuun. Viimeeksi lauantaina piti piikki pyytää, kun kipeitä supistuksia alkoi tulla kymmenen minuutin välein. Säikähdin itse supistuksia niin, että jo itkeä tirautin isot itkut, mutta onneksi lääke auttoi ja tilanne rauhoittui. Sängyn jalkopäätä nostettiin myös lisää ylöspäin ja se myös helpotti painetta alapäässä. Nukkuminen pää alaspäin vaatii kyllä vähän totuttelua ja parina päivänä onkin ollut myös päänsärkyä.

Suihkuunkin olen jo kaksi kertaa pikaisesti päässyt, mutta kummallakin kerralla se on aiheuttanut supistuksia. Muutenkin supistusrauhallisenakin päivänä supistuksia tulee levossa 1-2 tunnissa, joten vähän tämä tilanne pelottaa...

Eilen äitienpäivänä lapset saivat minulle onnen- ja liikutuksenkyyneleet silmiin tuomalla itsetekemiä kortteja ja piirrustuksia sekä Nomination-rannekoruun suojelusenkelin sekä tutin vauvalle. Niitä olen tässä nyt kaikille hoitajille esitellyt. Hoitajista puheenollen - he kyllä todella tekevät hienoa työtä ihan jokainen ja heillä riittää myös usein aikaa vaihtaa useampikin sananen kanssani täällä makoillessa. Nytkään minulla ei ole tässä huonekaveria, joten pienetkin juttuhetket tuntuvat arvokkailta. Oman perheen lisäksi minua on käynyt täällä piristämässä kummityttö äiteineen sekä omat vanhempani ja siskoni. Kyllä näitä vieraita täällä aina innolla odottaakin!

Yritän nyt jatkossa päivittää kuulumisia joka päivä, niin pysyn itsekin ajan tasalla päivistä ja asioista.

Tästä sairaalamatkamme alkoi

Olen 36-vuotias kahden lapsen äiti ja odotan kolmatta. Eli iltatähti olisi nyt tuloillaan - vanhemmat sisarukset ovat 6- ja 9-vuotiaita. Tämä odotus saikin nyt yllätyskäänteen, kun raskausviikolla 26+0 menin neuvolaan ja valittelin siellä jo melko napakoitakin supistuksia. Sainkin heti ajan lääkärille ja siellä sisätutkimuksen ja ultrauksen jälkeen diagnoosiksi sain: suuri ennenaikaisen synnytyksen vaara. Kohdun kaulakanavaa oli vain 14 mm jäljellä ja sekä kohdun sisä- että ulkosuu olivat avautumassa. Lisäksi vauvan pää painoi kohdunsuuta aiheuttaen fonnellin ilmiön eli se tarkoitti käsittääkseni sitä, että kohdunsuu lähti siitä painosta aukeamaan. Lääkäri laittoi minut heti vaakatasoon ja kutsuin miehen viemään minut äitiyspolille, missä diagnoosi varmistui ja lääkärit kertoivat tämän merkitsevän vuodelepoa sairaalassa vähintään viikolle 32+0 eli kuusi viikkoa..! Ja luultavimmin lähtisin sairaalasta vasta kahtena kappaleena.

Minut kärrättiin osastolle ja olihan tässä asiassa sulattelemista. Lisäksi sain piikillä supistuksia estävää lääkettä, vauvan keuhkoja kypsyttävää kortisonia sekä verenohennuslääkettä ja tukisukat estämään veritulppia. Vessassa tuossa parin metrin päässä sain käydä, mutta suihkuun ei pariin päivään ollut menemistä. Miehen tehtäväksi jäikin sitten hoitaa kotona asioita kuntoon.

Onneksi sain tänne sairaalaan läppärin, jolla pääsen pitämään vähän yhteyksiä ulkomaailmaan. Tosin kyljellään yhdellä kädellä kirjoittaminen on melko vaivalloista, joten pitkiä tarinoita ei kerralla jaksa.

Jatkan myöhemmin tämän ensimmäisen viikon tapahtumista.