Näin se on viikko vierähtänyt sairaalassa ja tänään rv 27+0. Viikkoon onkin mahtunut monenlaisia tunteita onnesta epätoivoon ja on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä. Lääkäri on käynyt tässä sängyn vierellä viikon aikana kahdesti ja perjantaina oli puhetta, että nyt alkuviikosta katsotaan ultralla kohdunsuun ja kanavan tilannetta. Mutta ei tänään vielä kuitenkaan näköjään.
Viime tiistaina minusta otettiin monenlaisia näytteitä (pissa, veri- ja alapäänäytteet), muttei niissä ollut mitään eli ei tiedetä, mistä nämä supistukset johtuvat. Adalat-nimistä lääkettä saan nyt säännöllisesti tablettina aamuisin supistuksia estämään ja sitten tarvittaessa Briganyliä piikillä kankkuun. Viimeeksi lauantaina piti piikki pyytää, kun kipeitä supistuksia alkoi tulla kymmenen minuutin välein. Säikähdin itse supistuksia niin, että jo itkeä tirautin isot itkut, mutta onneksi lääke auttoi ja tilanne rauhoittui. Sängyn jalkopäätä nostettiin myös lisää ylöspäin ja se myös helpotti painetta alapäässä. Nukkuminen pää alaspäin vaatii kyllä vähän totuttelua ja parina päivänä onkin ollut myös päänsärkyä.
Suihkuunkin olen jo kaksi kertaa pikaisesti päässyt, mutta kummallakin kerralla se on aiheuttanut supistuksia. Muutenkin supistusrauhallisenakin päivänä supistuksia tulee levossa 1-2 tunnissa, joten vähän tämä tilanne pelottaa...
Eilen äitienpäivänä lapset saivat minulle onnen- ja liikutuksenkyyneleet silmiin tuomalla itsetekemiä kortteja ja piirrustuksia sekä Nomination-rannekoruun suojelusenkelin sekä tutin vauvalle. Niitä olen tässä nyt kaikille hoitajille esitellyt. Hoitajista puheenollen - he kyllä todella tekevät hienoa työtä ihan jokainen ja heillä riittää myös usein aikaa vaihtaa useampikin sananen kanssani täällä makoillessa. Nytkään minulla ei ole tässä huonekaveria, joten pienetkin juttuhetket tuntuvat arvokkailta. Oman perheen lisäksi minua on käynyt täällä piristämässä kummityttö äiteineen sekä omat vanhempani ja siskoni. Kyllä näitä vieraita täällä aina innolla odottaakin!
Yritän nyt jatkossa päivittää kuulumisia joka päivä, niin pysyn itsekin ajan tasalla päivistä ja asioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti