Öttiäinen saapui maaliin!

Näin siinä viimeinkin sitten kävi, että Öttiäinen syntyi rv 38+3 torstaina 28.7. klo 18.59. Ja aivan ihana pieni prinsessa sieltä vauhdilla maailmaan tulikin! :)

Aloitanpa tämän viikon tapahtumat ihan alusta eli tiistaista 26.7., jolloin minulla oli neuvola-aika. Neuvolassa muuten oli kaikki suht ok, paitsi että pulssi oli jälleen vain 38 ja toisella mittauksella 39. Neuvolantäti ei uskaltanut päästää minua ilman tarkempia tutkimuksia kotiin, joten menin päivystyksen kautta sairaalaan osastolle. Päivystyksessä minusta otettiin ekg ja sitten kärrättiin tutulle synnytys- ja naistentautien osastolle. Osastolla minusta otettiin ktg-käyrää ja supistuksia tuli käyrälle myös aika paljon. Ktg-käyrälle otettiin myös minun oma pulssini, paitsi ettei se edes piirtynyt koko ajan, sillä alimmainen arvo oli 50 ja minulla pulssi oli heikoimmillaan vain 27! Lääkäri kävi kertomassa, että jäisin tarkkailtavaksi ainakin seuraavaan päivään ja sitten mietitään, miten tästä edetään.

Illalla seitsemän aikaan, minulta otettiin jälleen ktg-käyrää ja silloin alkoikin varsinaiset pelon hetket... Yhtäkkiä nimittäin vauvan sydänäänet romahtivat 60:een ja pian oli huone täynnä kätilöitä, lääkäriä ja hoitajia ja minut käskettiin nelinkontin ja pylly pystyyn, jotta saadaan vauvan ahdinkoa helpotettua. Onneksi sydänäänet palautuivat normaaleiksi, mutta silti olin varotoimenpiteenä nestemäisellä ravinnolla illan, jos sattuisi niin, että vauvan sydänäänet romahtaisivat uudelleen ja joutuisin hätäsektioon. Olin siinä käyrällä sitten kaksi tuntia ja vauvalla näytti kaikki olevan hienosti, joten pääsin vihdoin suihkuun ja sain syödä jo voileipääkin iltapalaksi. Yllättäen kuitenkin kymmenen aikaan illalla nuori naislääkäri kävi itse minut hakemassa ja kärräämässä pyörätuolilla vielä ultrattavaksi, jotta nähdään lapsiveden määrä ja vauvan tilanne muutenkin. Ultrassa lapsivettä näytti olevan suunnilleen sama määrä kuin edellisellä ultrauskerrallakin ja vauvalla kaikki hyvin. Lääkäri tutki myös kohdunsuun tilanteen ja yllätykseksi ne minun supistukset olivat jo kypsyttäneet tilannetta ja kohdunsuu oli kolme senttiä auki eikä kanavaa ollut kuin vain hieman jäljellä. Lääkäri sanoikin, että synnytys on tosi lähellä. :)

Seuraavana aamuna eli keskiviikkona odottelin jännityksellä lääkäriä, sillä hoitajat olivat jo vähän väläytelleet käynnistyksen mahdollisuutta. Lääkäri tulikin sitten minua tutkimaan ja tällä kertaa tämän eri lääkärin mielestä kohdunsuun tilanne ei ollutkaan niin kypsä kuin edellisillan lääkäri oli antanut ymmärtää ja kohdun sisäsuukin oli vielä kiinni. Tämä lääkäri passitti minut sitten seuraavaksi kardiologin ultrattavaksi eli minun sydän ultrattiin, jotta nähdään voinko tosiaan synnyttää alakautta eli kestääkö pumppu sen. Kardiologi selitti minulle todella tarkasti sydämeni tilanteen ja ettei se ole ollenkaan vaarallinen tila, vaan minulle tulee nopeassa tahdissa kaksi sydämen lyöntiä, joita laitteet eivät ehdi rekisteröimään, joten siksi pulssini näyttää noinkin matalalta, vaikkei se sitä todellisuudessa ole. Propralia saan syödä jatkossakin myös imettäessä ja vaikka isompaakin annosta tarvittaessa. Ja synnyttämään voisin sydämen puolesta lähteä vaikka heti. :)

Palattuani takaisin osastolle lääkäri päätti, että yritetään pehmitellä kohdunsuun tilannetta Cytotecillä, joita sain suun kautta kaksi kappaletta puolen päivän maissa. Sitten vain odoteltiin supistuksia, joita ei sitten tullutkaan oikeastaan koko päivänä kunnolla. Muutamia hyvin epäsäännöllisiä tuntemuksia oli, mutta illalla nukkumaan käydessä ei olo ollut harmikseni yhtään sellainen, että synnytys tästä etenisi...

Torstaina aamulla suhteellisen hyvin nukutun yön jälkeen sitten hoitajat kertoivat, että mahdollisesti pidetään huilipäivä ja katsotaan sitten käynnistystä perjantaina. Kuitenkin lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen varmuuden vuoksi ja siellähän olikin paikat auenneet kolmeen-neljään senttiin ja myös kohdun sisäsuu auki. Päästäisiin siis puhkaisemaan kalvot!

Klo 13.30 minut vietiin synnytyssaliin ja hälyytin myös miehen mukaan. Muissa saleissa oli kuitenkin sen verran hektiset olotilat, että jouduimme mieheni kanssa odottelemaan kätilöä klo 15:een asti. Jonkin verran minua siinä odotellessa supisteli, muttei kovin kivuliaasti kuitenkaan. Mies lähti käymään kanttiinissa vielä kahvilla ja sämpylällä ja sillä välin kätilö laittoi minulle neste- ja glukoositipan tippumaan. Sitten saapuikin taas mieheni paikalle ja lopulta myös nuori erikoistuva naislääkäri, joka halusi suorittaa kalvojen puhkaisun. Tuli tunne, että oli varmaankin ensimmäistä kertaa puikoissa ja se ei jäänyt vain tunteeksi, sillä useamman epämiellyttävältä tuntuvan yrityksen jälkeen kalvot olivat edelleen ehjät. Onneksi kokeneempi kätilö hoiti sitten homman nopeasti ja olihan siellä lapsivettäkin ihan kunnolla eli ei siinä ultrassa näköjään kovin tarkasti pystytä tilannetta arvioimaan. Ja sitten vain odoteltiin supistusten alkamista. Jouduin olemaan kuulemma tunnin verran vaakatasossa, jotta nähdään ettei vauva lähde liikkumaan ylöspäin, jolloin tulisi napanuoran esiinluiskahtamisen vaara, jos olen jalkeilla.

Klo 16 sitten alkoivat kivuliaat, säännölliset supistukset ja siitä alkoi synnytys ihan virallisesti. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja huolestui sikäli, että vauva oli kalvojen puhkaisun jälkeen noussut tosi ylös eli päätä ei enää edes tuntunut alakautta käsikopelolla. Sain käskyn pysytellä edelleen sängyssä. Reilun puolen tunnin päästä supistukset alkoivat olla jo tosi kipeitä ja sain ilokaasua, jota en ollutkaan vielä edellisissä synnytyksissä päässyt kokeilemaan. Ilokaasusta olikin iso apu ja sitä hengittelin ja pääsin supistus supistukselta hommassa eteenpäin. Viiden maissa kävi vielä lääkäri kokeilemassa vauvan tilannetta ja korkealla oli edelleen. Vähän ennen kuutta minulla alkoi olla jo aivan hirveä pissahätä, mutta kun en saanut liikkua, niin yritin ensin tehdä alusastiaan, muttei siitä tullut yhtään mitään. Jouduttiin siis katetroimaan ja kyllähän siellä oli pissaa ihan järkyttävä määrä - kätilö arvioi että lähemmäs litra..!! Mutta sitten jo seuraavilla parilla supistuksella vauva laskeutui huomattavasti alaspäin, joten täysi virtsarakko taisi olla melkein parin tunnin ajan se synnytystä hidastava tekijä.

Sitten supistuksia tulikin melkein tauotta ja ilokaasua meni reippaasti. Puoli seitsemän aikaan kätilö tutki kohdunsuun tilannetta, eikä hän oikein saanut siitä selkoa, sillä se tuntui leviävän holtittomasti vähän joka suuntaan... Kätilö joutui poistumaan toiseen saliiin, mutta varoitteli, että jollei seitsemään mennessä tilanne ole muuttunut, joudutaan laittamaan uusi tippa oksitosiinia varten, jotta saadaan supistuksia voimistettua. Itse protestoin oksitosiinin käyttöä vastaan, sillä tiedän kokemuksesta, että ne supistukset tulisivat olemaan aivan järkyttäviä. Sanoinkin haluavani siinä tapauksessa sitten jo muutakin kivunlievitystä kuin ilokaasua. Omat supistukset jatkuivat kyllä todella kivuliaina ja sitten ihan yhtäkkiä, kun luulin etten enää kestä ja jaksa, tuli aivan järkyttävä ponnistuksen tarve. Siinä siiten jo holtittomasti ponnistin ja huusin miestä hakemaan kätilöä paikalle. Miehelle meinasi kuulemma iskeä paniikki, kun ei kätilöä näkynyt missään ja joutui sitten jostain salista käymään hänet hakemassa hätiin. Ja niinhän se oli tilanne edennyt nopeasti siihen pisteeseen, että pääsin ponnistamaan ihan oikeasti. Ensin yritin ponnistaa kyljellään, mutta siinä oli jotenkin hankala, joten olin sitten selällään puoli-istuvassa asennossa. Pää tuli yhdellä isolla ponnistuksella ja hartioita piti kätilön neuvosta ponnistaa kahdella pienellä eli välillä piti lopettaa ponnistaminen, mikä tuntui melkein mahdottomalta, mutta onnistuin kuitenkin. Neljännellä tai viidennellä ponnistuksella vauva sitten syntyi eli aika vauhdilla edettiin! Avautumisvaihe kesti 2 h 55 min ja ponnistusvaihe 4 min.

Siinä sitten sain tytön heti rinnalle ja ihmeteltiin toisiamme. Kovasti oli neiti kinan peitossa. :) Ja pääsihän se iskä leikkaamaan napanuorankin. Istukka syntyi noin kymmenen minuutin päästä ja se oli repalainen, mutta kuitenkin täydellinen eli ei ollut mitään jäänyt kohtuun. Istukka painoi 611 g. Suurin yllätys oli, että selvisin vain pienillä nirhaumilla eli yhtään tikkiä ei tarvinnut laittaa! Meille tuotiin saliin kahvit, voileivät ja kakkupalat sekä omppumehua kilistelylaseissa. Sitten iskä lähti kätilön kanssa vauvaa punnitsemaan ja pesemään ja minä jäin saliin sängylle ihmettelemään. :) Meidän pikkuprinsessan mitat olivat 3260 g ja 47 cm ja hatun mitta 33,5 cm. Vauvalta mitattiin verensokeri ja se oli synnytyssalissa 2.7 mutta tunti sen jälkeen oli laskenut 1.7:ään. Eli maitoa piti saada tankattua nopeasti, joten lisämaitoon piti turvautua ja vauvaa syöttää kolmen tunnin välein sairaalassaoloajan. Itse olin sen verran hyvässä kunnossa, että olisin voinut kotiutua jo vaikka seuraavana päivänä, mutta sokeriseurannan vuoksi vauva sai luvan lähteä kotiin vasta nyt sunnuntaina kolmen vuorokauden ikäisenä. Tänään siis kotiuduttiin ja isosisarukset ovat vauvasta ihan haltioissaan! :)

Kyllä tämä vauva aiheutti meille vanhemmille monenlaisia jännityksen hetkiä todella pitkältä tuntuneen odotuksen aikana. Kuitenkin kaikki oli juurikin tämän onnen arvoista ja nyt tuntuu, että perheemme on täydellinen.

Kokonaisena helteessä

Huh hellettä jälleen! Eilen mittari näytti varjossa +30 astetta ja tänään tuskin jäädään siitä lukemasta. Ja oma kypsytysmittari on siinä satasen lukemissa eli saisi jo Öttiäinen purkaa vuokrasopimuksensa pikimmiten! ;D Yöllä supistelee, päivällä supistelee, muttei kuitenkaan sillä lailla, että tositoimiin lähdettäisiin. Lähinnä tekee vain kiusaa, kun koko ajan koskee ja masu on kivikova.

Äippäpolilla kävin eilen rv 37+3 eli oli vauvan kasvukontrollikäynti. Ktg-käyrä oli oikein hyvä, tosin taas pari napakkaa supistusta siihen piirtyi, mutta eipä taida minulla sellaista käyrää olla otettukaan, mihin ei useampi supistus olisi tullut. Ultrassa vauvan painoarvio oli 3,2 kg eli keskikäyrällä mennään edelleen sokereista huolimatta. Muuten kaikki näytti hyvältä, mutta lapsivettä oli tosi vähän eli vain muutama lätäkkö siellä täällä (kaksi viikkoa sitten määrä oli normaali) ja AFI-luku oli vain 5. Tässä nyt netissä surffailtuani löysin tietoa, että lukemat pitäisi olla väleillä 8-25 tai 5-20 vähän lähteestä riippuen. Vähäinen lapsivesi saattaa johtua istukan toiminnan heikkenemisestä, joten johan tässä nyt taas sai itselleen uuden huolenaiheen kehiteltyä. :/ Viikon päähän sain kontrolliajan ja jos vauvan liikkeet tässä vähenevät reilusti, niin pitää mennä näytille. Sisätutkimusta ei tällä kertaa tehtykään, kun ei sillä enää tässä vaiheessa kuulemma ole suurempaa merkitystä, mutta lääkäri antoi kuitenkin ymmärtää näistä mun supistuksista kuullessaan, ettei synnytys välttämättä kovin kaukana ole. Toivottavasti olisi oikeassa! :) Ja sokeriarvot ovat olleet kotimittauksissa taas vähän nousussa ja jos ei niitä nyt saada aisoihin, niin mietitään käynnistystä - en vain hoksannut kysyä, että milloin...

Ja edelleen lääkäri antoi ohjeeksi, että kun ne supistukset alkavat tulla kipeinä viiden minuutin välein, niin ei saa jäädä puolta tuntia kauempaa niitä seurailemaan, vaan pitää mennä synnärille vaikka sitten vain näytille. Kun yhtään ei pysty arvailemaan, miten nopea/hidas synnytys tästä olisi tulossa. Hui - nyt alkaa taas jännittää..!

Tänään kuitenkin ajattelin vielä käydä liiviliikkeessä hakemassa tilaamani imetysliivit. Sairaalassa kun niitä jo varmasti tarvitsee. Ne piti siis tilata, kun sopivaa kokoa ei viime viikolla siellä ollut.

Ja sairaalakassi on jo pakattuna oven pielessä, joten kovasti lähtöä tässä odotellaan. Esikoinen on syntynyt 26. päivä ja kuopus 24. päivä, joten tälle Öttiäisellehän olisi sopiva syntymäpäivä tuossa maanantaina 25. päivä. :) Sovitaanko näin?

37 viikkoa täynnä!

Tänään on sitten rv 37+0, mikä tarkoittaa sitä, että Öttiäinen on nyt täysiaikainen! :) Enpä olisi 11 viikkoa sitten uskonut tänne asti pääseväni kokonaisena. Mutta nyt saisi jo vaikka alkaa masukki muuttoa suunnitella - sen verran on tukalat oltavat olleet tässä viimeiset parisen viikkoa. Kaikenlaista vaivaa ja kipua on tähän mahtunut ja Öttiäinen painaa tosi kovasti jo alaspäin. Kahtena yönä on kylläkin jo tuntunut lupaavia supistuksia noin 10 minuutin välein, mutta aina ne ovat parin tunnin valvomisen jälkeen lopahtaneet. Tänään kävin rantasaunassakin suht kovissa löylyissä, jos niistä vaikka jotain hyötyä olisi ja eipähän tuota tiedä, milloin seuraavan kerran pääsee saunaan, JOS Öttiäinen päättääkin lähipäivinä jättää yksiönsä.

Tänään oli jälleen neuvola ja kesälomasijainen oli neuvolantätinä tällä kertaa. Hirmuisesti hän ei minun tilanteestani tiennytkään, mutten jotenkin jaksanut hänelle sitä tarkemmin selittääkään, kun tuntui ettei hän minua oikein edes kuunnellut. Esimerkiksi kerrottuani olleeni yhteensä 2,5 kuukautta ensin sairaalassa ja sitten kotona vuodelevossa, hän kysyi olenko miten paljon harrastanut kevään ja kesän aikan liikuntaa ja painotti miten tärkeää se on raskausdiabeteksen takia..??!!?? Joopa joo. Mutta muuten kaikki näytti hyvältä, verenpaine ja pulssikin tällä kertaa olivat ihan priimaa (122/80, pulssi 70) ja pitkästä aikaa otettu hemoglobiinikin 130. Paino oli jälleen tippunut vähän eli 200 g viikossa. Kohdunpohjankorkeus oli 37 cm eli en taida yläkäyrällekään sieltä omista korkeuksista tämän raskauden aikana päästä. :)

Kaikki olisi nyt valmiina Öttiäistä varten ja toivonkin, ettei sinne kolmen viikon päässä häämöttävään laskettuun aikaan päästä. Torstaina on jälleen kontrolli äitiyspolilla ja täytyy kysellä, että onko heillä joku suunnitelma esim. käynnistyksen suhteen vai annetaanko tämän vain mennä niin pitkälle kuin menee. Painoarvio varmasti antaa siihen vastaukseen hyvää osviittaa.

Seesteisempää odotusta viimeinkin

Tämä viikko onkin mennyt huomattavasti edellistä viikkoa rauhallisemmin ja on jäänyt oman olon tutkailulta aikaa myös vauvan tavaroiden järjestelyyn. Nyt onkin sitten melkein kaikki valmiina eli hoitopöytäsysteemi viritelty, vaatteita pesty ja lajiteltu kaappiin ja kehtokin saapui postissa eilen. Se pitäisi kuitenkin vielä asentaa makuuhuoneen kattoon koukuilla ja tietysti laittaa siihen pesä valmiiksi pientä varten.

Viime perjantaina rv 34+4 oli neuvolakäynti ja siellä taas mittailtiin verenpainetta, mikä heitteli aika lailla viiden minuutin aikana (eka mittaus 131/96 ja toinen mittaus 115/67) ja pulssi oli vain 43. Siksipä neuvolantäti varoitteli minua autonrattiin tarttumasta, ettei huimauskohtaus, joita tässä on nyt ollut jonkin verran, sattuisi juuri silloin. Toisaalta enpä ole toukokuun alun jälkeen autoa uskaltautunut ajamaankaan, kun jo pelkkä kyydissä istuminen aiheuttaa supistuksia. Paino oli pudonnut 100 g edelliseen mittaukseen verrattuna ja nyt on raskauden alusta lähtien tullut kiloja lisää 1,3. Eli tässä tuskin enää sinne edellisten raskauksien reilun 10 kg:n painonnousuihin päästäänkään. :) Sf-mitta oli huikeat 36,5 cm, mikä pompsahti taas reilusti yläkäyrän yläpuolelle. Vauva liikkui hyvin ja syke oli 136. Joten ihan hyvä neuvolakäynti oli, paitsi että kovasti siellä varoiteltiin odottamasta kotona supistusten kanssa sitten liian kauaa, kun kuitenkin paikat jo lähteneet kypsymään. Eli herkästi pitää vaan lähteä synnärille näytille, jos siltä tuntuu.

Viikonloppu menikin sitten vauvan tavaroita järjestellessä ja se kyllä tuntui iltaisin kipuiluna ja supistuksina. Kuitenkaan supistuksia ei tullut säännöllisesti, joten harjoittelua siis vain. Lisäksi sunnuntaina iski aurallinen migreenikohtaus, mikä veti olon koko päiväksi ihan omituiseksi. Para-Tabs 1 g onneksi esti pahimman kivun alkamisen.

Tällä viikolla olikin sitten eilen keskiviikkona äippäpolikäynti rv 35+2 ja siellä olin ensin ktg-käyrällä, missä alkoi jälleen migreenikohtaus auraoireilla. Sain heti 1 grammaisen Panadolin ja pystyin sitten olemaan käyrällä sekä lääkärin vastaanotolla. Tosin olo oli aika sekava ja ihan varma en ole kaikesta, mitä tuli suusta päästettyä. :) Käyrä oli hyvä ja muutama mojovampi supistuskin siihen taas piirtyi. Sen jälkeen lääkäri ultrasi vauvan ja kaikki näytti hyvältä ja on kuulemma oikein virkeä ja terhakka vauva - teki siellä ultrattaessa hengitysharjoituksia ja liikuskeli kovasti. Eikä vieläkään suostunut paljastamaan sukupuoltaan, joten ilmeisesti synnytyssalissa se sitten selviää. :) Painoarvio oli nyt 2,6 kg, joten hieman keskikäyrän yläpuolella mennään, muttei siis liian isoksi näytä sokereista huolimatta kasvavan. Lääkäri teki myös pikaisen sisätutkimuksen, eikä sillä osastolla ollut tapahtunut edistystä eli noin kahdelle sormelle on kohdunsuu auki, paikat pehmeät ja kanavaa vielä hieman jäljellä. Joten katsellaan miten homma tästä edistyy.

Tänään olikin sitten ensimmäistä kertaa diabetesryhmän kokoontuminen, kun aiemmin olen aina ollut estynyt eli osastolla hoidossa. Hieman kyllä diabeteshoitaja ihmetteli, miksi diabeteslääkäri minut nyt tässä vaiheessa siihen ryhmään ohjasi, mutta tulipahan nyt noita ravintoasioita sitten kerrattua. Kuitenkin kaiken kaikkiaan ihan turha käynti ja näin hellepäivänä vei minulta kyllä voimat tyystin. :/

Lapset lähtevät tulevana sunnuntaina isovanhempien kanssa kahdeksi yöksi Tallinnaan, joten ollaan miehen kanssa ihan kahdestaan. Sehän olisikin vauvalle sopiva hetki syntyä, kun ei olisi lastenhoito-ongelmaakaan. ;) Tosin maanantaina tulee vasta rv 36 täyteen, joten parempihan Öttiäisen olisi vielä tuolla yksiössään viihtyä. Mutta siltikään en pistäisi pahitteeksi, vaikka meidän 8-vuotishääpäivän (12.7.) kunniaksi jotain tapahtuisikin. Parina yönä on kyllä juilinut alavatsaa siten, että olen heräillyt siihen kipuun monen monta kertaa, muttei varsinaisia supistustuntemuksia ole kuitenkaan säännöllisemmin ollut. Aika siis näyttää.

Synnäri tutuksi - jälleen..!

Tämä mamma kotiutui juuri synnäriltä - ja edelleen kokonaisena! Eilen aamulla rv 34+1 alkoi ihan järkyttävät kivut alavatsalla ja lantiossa ja kipu oli enemmänkin jatkuvaa kuin sellaista supistuskipua. Käskivät synnäriltä tulla heti näytille ja lääkäri ultrasi, ettei istukka ole lähtenyt repeämään. Ei onneksi ollut, mutta kivut muuttuivat siinä hyvin nopeasti selviksi supistuksiksi, joita tulikin napakasti sitten koko iltapäivän ja illan 2-3 minuutin välein. Oltiin miehen kanssa tarkkailuhuoneessa ja sain kipuun Litalgin-piikin, mutta supistuksiin en mitään, kun nyt on viikkoja sen verran kasassa, ettei syntymää enää estellä. JEE!! :D Sain olla pystyasennossa supistusten aikana, mikä olikin paljon parempi kuin vain maata sängyssä. Käveltiin jopa synnytysosaston käytävällä ja supistukset tuntuivat kyllä tosi "hyviltä" siinä mielessä, että edistystä ehkä tapahtuisi. Kätilökin jo mietti synnytyssalin kuntoon laittamista sekä kertoi glukoositipan tarpeesta tämän raskausdiabeteksen takia. Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa...

Eli todellakin luulin jo, että vauva tosiaankin syntyy illan tai yön aikana, mutta kivunlievitys laannutti myös supistuksia ja koska lopulta kohdunsuulla ei tapahtunut enempää edistystä aamupäivästä (jolloin kohdunsuu oli pehmeä ja kahdelle sormelle auki, mutta kanavaa vielä vähän jäljellä) laitoin miehen kotiin nukkumaan. Itse jäin vielä synnärin tarkkailuhuoneeseen yöksi, sillä vauvan sydänäänissä oli pieniä laskuja ja halusivat sitä seurata sekä myös jatkuvia supistuksia. Illalla antoivat kuitenkin vielä supistusten estoon Briganyliä, kun supistuksia tuli edelleen säännöllisesti sekä nukahtamislääkkeen, jotta saisin yöllä nukuttua. Illalla kuuntelin vielä naapurihuoneen selkeästi hankalan ponnistusvaiheen ääniä kiroiluineen ja huutoineen ja vähän tuli mieleen, etten taidakaan haluta vauvaa synnyttää. Mutta taitaa olla pikkaisen myöhäistä enää lähteä tätä perumaan. :)

Yöllä heräsin taas koviin kipuihin ja sain lisää Briganyliä ja Tramalia kipuun piikkinä. Samalla otettiin vauvan sydänkäyrää ja se oli suht hyvä, yhtä laskua lukuunottamatta. Aamuksi supistukset sitten laantuivat kokonaan ja kotona siis ollaan jälleen. Alkaa hieman jo olla kypsä olo sekä henkisesti että fyysisesti. Ja ansaitsisin varmaan jo jonkinlaisen kanta-asiakaskortin tuonne synnärille ja äippäpolille. Ainakin kaikki hoitajat ja lääkärit siellä jo minut tunnistavat ja mahtavatko miettiä, että taas tämä rouva täällä...! Lääkäri kuitenkin tänä aamuna antoi ymmärtää, että hän uskoo tämän olevan minulle(kin) jo raskasta, mutta jospa sitten kun tosiaan vauva syntyy, niin paikat olisivat näiden harjoitusten myötä sen verran valmiit, että vauva tulisi maailmaan nopeasti. Ja toivotteli tervetulleeksi ensi viikolla kontrolliin äitiyspolille ja tarvittaessa aina synnärille, jos kovia kipuja tulee. Tosin sain reseptillä Litalginiä myös kotiin, jotta voisin ottaa sitä ensiavuksi.

Mutta kasassa ollaan ja pitäisi varmaan yrittää vauvan tavaroita valmistella kuntoon, ennen kuin hän tosiaan meinaa syntyä.

Pientä paniikkia....

Tämä viikko on ollut todella tapahtumarikas, sillä maanantaina rv 33+0 olin neuvolassa ja siellä neuvolantäti huolestui matalasta verenpaineestani 107/65 (yleensä se on ollut 130-140/80-90) sekä pulssista, joka oli vain 45. Nuo selittivätkin viimeaikaisen huonon olon ja huimauksen. Kun olo ei kotonakaan parantunut, lähdin äitiyspolille näytille ja siellä ultrattiin ja otettiin ktg-käyrää sekä minulta vielä ekg. Ultra ja ktg olivat hyvät ja vauvan painoarvio jo n. 2300 g, mutta ekg:ssä oli jotain epänormaaleja vaihteluita ja minut otettiin osastolle.

Lääkäri konsultoi sydänlääkäriä ja kuulemma minulla oli jonkinasteisia rytmihäiriöitä. Päätettiin sitten kokeilla yhdenlaista lääkettä, mutta se ei sopinut minulle ollenkaan, vaan aiheutti vapinaa ja hikoilua sekä supistuksia. Sain osastolla supistuksiin Briganyliä piikillä ja se onneksi laannutti supistukset. Lopulta lääkäri määräsi minulle Propralia, jota olin jo aiemminkin käyttänyt sekä ennen raskautta että alkuraskaudessa sydämen muljahteluihin ja migreenin estoon ja se lääke sopi minulle paljon paremmin. Tosin edelleen pulssi saattoi vaihdella hetkessä 40:stä 100:aan, mikä teki olosta aika omituisen. Olin sairaalassa maanantaista keskiviikkoon, jolloin lääkäri kotiutti minut puolen päivän maissa, vaikka vähän valittelinkin kovia alavatsakipuja...

Kotona alavatsakivut kovenivat ja pian huomasin niiden olevankin voimakkaita supistuksia. Muutaman tunnin ajan niitä tuli 10 minuutin välein ja kipu oli kovien kuukautiskipujen tyylistä. Sitten supistusten väli tiheni 4-5 minuuttiin ja kipu yltyi. Soitin synnytysosastolle ja käskivät tulla näytille, jos lämmin suihkukaan ei supistuksia laannuta. No ei laannuttanut, vaan menimme miehen kanssa synnärille noin klo kuuden aikaan illalla. Automatka oli yhtä tuskaa ja tuli elävästi mieleen edellisen synnytyksen kivut. Synnytysosastolla ottivat minut sitten valmisteluhuoneeseen, missä minulle laitettiin nestetippa valumaan ja sain Briganylin kankkuun.

Lääkärinä oli nuori erikoistuva naislääkäri, joka halusi odottaa ennen tarkempaa tutkimusta kokeneempaa takapäivystäjää. Supistukset olivat edelleen tosi kivuliaita ja tiheitä. Viimein takapäivystäjä saapui ja minut ultrattiin sekä tehtiin sisätutkimus. Supistukset eivät kuitenkaan olleet onneksi tehneet kohdunsuulle tai kanavaan pahemmin muutoksia, joten minut kärrättiin synnytysosaston tarkkailuhuoneeseen ja laitettiin ktg-käyrään. Vauvan sydänkäyrä oli hyvä, mutta melko voimakkaita supistuksia piirtyi säännöllisesti. Itsellä alkoi jo olla sellainen olo, että vauva syntyy sinä yönä, mutta lääkäreillä oli vielä muutamia keinoja synnytyksen estämiseksi. Eli sänky laitettiin taas trendikseen eli jalkopää pääpuolta ylemmäksi ja minulle annettiin vielä Adalatia tablettina. Tässä vaiheessa mies lähti kotiin nukkumaan.

Supistukset kuitenkin jatkuivat tiheinä sekä kipeinä ja puolen yön aikaan minulle laitettiin Tractosile-tippa tippumaan. On kuulemma kallis lääke, jota käytetään yleensä vain viimeisessä hädässä. Kuitenkaan tämäkään ei laannuttanut supistuksia vaan pelkästään lyhensi niiden kestoa sekä ehkä vei niistä pahimman terän. Aamuyöllä vessareissulla tuli pyyhkiessä vähän vertakin. Neljän aikaan yöllä sain nukuttua varmaan tunnin verran pienissä 10 minuutin pätkissä ja kuudelta otettiin taas ktg-käyrää, mihin supistukset piirtyivät jälleen säännöllisesti. Kätilö jo sanoikin, että onkohan tämä päivä nyt sitten se vauvan syntymäpäivä ja itse mietin kieltämättä samaa. Aamupalakaan ei oikein maistunut rankan yön jälkeen ja istuessa supisteli vielä kipakammin. Lääketippa tippui koko ajan suoneen ja lopulta aamupäivällä alkoi vähän helpottaa. Lääkäri teki varovaisen sisätutkimuksen ja kuulemma nuo supistukset eivät kuitenkaan olleet tehneet pahemmin muutosta kohdunsuulle, joten ilmeisesti lääkkeet olivat tehonneet siinä mielessä. :) Helpotuksen tunne oli melkoinen, vaikkakin yöllä moneen kertaan toivoin jo vauvan syntyvän, ettei enää uudestaan tarvitsisi sellaisia kipuja sietää.

Sisätutkimuksen jälkeen alkoivat supistukset taas vähän voimistua, mutta laantuivat sitten iltapäivää ja iltaa kohden. Tractosile-tippa loppui vihdoin ja viimein illalla puoli kuuden maissa, jolloin tiputus lopetettiin ja pääsin käymään suihkussakin tosi hikisen vuorokauden päätteeksi. Tippakanyyli jätettiin kuitenkin paikoilleen varmuuden vuoksi. Illalla sain vielä Adalat-tabletin sekä Panadol 1 g ja nukahtamislääkkeen. Niiden voimin sain unen päästä kiinni ja nukuinkin yön hyvin muutamaa supistusten aiheuttamaa herätystä lukuunottamatta. Aamulla lääkäri kävi luonani toivottamassa hyvää juhannusta ja kertoi, että voisin lähteä kotiin, kun supistukset nyt olivat laantuneet. Lisäksi heillä oli osastolla täyttä ja hoitajat ylikuormitettuja, niin sikälikin laittaisivat minut mieluusti kotilepoon. Aamupäivällä mies sitten haki minut kotiin ja olipa taas ihana palata kotisänkyyn!

Mutta kieltämättä tämä meidän Öttiäinen tekee elämän jännäksi ja nytkin on kotona supistellut tosi kipakastikin. Vähän pelottaa se, että miten osaan lähteä uudestaan oikeaan aikaan näytille, jos vaikka sitten onkin se tosi kyseessä... Kaksi lasta synnyttäneenä tiedän kyllä miltä ne oikeat supistukset tuntuvat ja kyllä ne olivat juuri tuollaisia kuin keskiviikon ja torstain aikana sain kokea. :/

Maanantaina tuleekin sitten 34 viikkoa täyteen, joten jos sitten Öttiäinen päättää lähteä syntymään, niin eivät enää lääkkeillä sitä estele. Täytyy tässä yrittää varovaisesti laitella vähän vauvan tavaroitakin kuntoon - ihan varmuuden vuoksi. Vaikkakin siis pitäisi vuodelevossa malttaa olla... Pesänrakennusvietti vaan puskee päälle ja en haluaisi, että kaikki on kesken, jos vauva kohta syntyykin.

Ja nyt on juhannuspäivä, muttei todellakaan tunnu siltä. Vähän on näköjään muut asiat mielessä. :)

Tasan 32 viikkoa!

Yksi etappi tässä odotuksessa on viimein saavutettu eli rv 32+0! Enää ei siis pitäisi olla pelkoa Kuopioon lähettämisestä, jos Öttiäinen nyt yhtäkkiä päättäisikin sanoa vuokrasopimuksensa irti. Toivon kuitenkin vielä hänen useita viikkoja viihtyvän yksiössään, vaikkakin oma olo alkaa olla jo aika tukala. Supistusten ja liitoskipujen lisäksi minua on vaivannut nyt useamman päivän ajan iskiastyyppinen kipu oikeassa lonkassa ja kankussa, mistä se säteilee oikeaan jalkaan. Ilmeisesti lonkat löystyvät sen verran, että painaa väärästä paikasta jotain hermoa ja aiheuttaa kivun. Näin ainakin googlettamalla itselleni selvitin. :)

Vaikka nyt tuo maaginen 32 viikkoa on täynnä, niin siltikin pitäisi malttaa pötkötellä sinne 34 viikolle asti. Silloinhan eivät enää pahemmin vauvan syntymistä estele, joten taitaa silloin olla jo aika valmis pakkaus masussa. Itse olenkin asennoitunut siihen, että kahden viikon päästä pääsen vihdoin ja viimein vauvanvaatteiden kimppuun ja järjestelemään muutenkin vauvan tavaroita kuntoon. Ja kaupoillekin ajattelin silloin itseni kammeta, kun onhan tuota aika paljon vielä ostettavaakin - suurimpana ja tärkeimpänä turvakaukalo ja sen telakka.

Tänään piti sitten jättää se supistuksia hillinnyt Adalat-lääke pois, joten saa nähdä aiheuttaako sen poisjättäminen entistä runsaampia supistuksia. Ja toisaalta tuo lääke on myös laskenut verenpainetta. joten sitäkin pitää nyt vähän tarkemmin mittailla. Mittailuista puheenollen, verensokereiden mittauksissa olen nyt pikkuhiljaa pääsemässä oikealle tielle eli rajojen ylitykset eivät enää ole niin isoja kuin aiemmin. Kuitenkin niitä ylityksiä on jokaisena mittauspäivänä ollut, joten vielä pitää vähän ruokavaliota fiksailla. Lääkärin mukaan minun insuliiniannokset ovat jo sen verran isoja, ettei enää mielellään niitä nostella. Nythän siis piikitän illalla pitkäkestoista insuliinia 34 yksikköä ja ateriainsuliinia ennen aamiaista 18 sekä ennen lounasta ja päivällistä 12 yksikköä.

Tänään kyllä piti vähän onnitella itseään kuuden viikon lepäilystä, sillä onhan se kuitenkin melkoisen pitkä aika pötköttää. Vaikkakin päivät menevät jo omalla rutiinillaan eli yritän tietenkin jo raskausdiabeteksen takia syödä säännöllisesti ja aina samoina aikoina ja loppu aika meneekin pötköllään lehtiä lukiessa ja telkkaria katsellessa. Välillä tietysti pitää vähän jaloitella ja hoitaa kevyitä kotiaskareita, pyykinpesua, ruuanlaittoa ja astianpesukoneen täyttöä/tyhjentämistä. Ja tuleehan tässä tietokoneellakin jokunen tovi päivästä vietettyä. :) Välillä myös töitä tehden...

Nyt onneksi viileni hurjien helteiden jälkeen, vaikkakin tämä +10 astetta tuntuu eilisen +27 asteen jälkeen aikamoiselta pudotukselta... Mutta mukavaa virkistystä ainakin luonnolle on vaihteeksi tämä sadekeli. Tosin saisi sitten jo muutaman päivän päästä taas aurinko paistaa. :)

Äippäpolia ja yksinoloa

Tänään rv 31+3 oli sitten taas se kontrollikäynti äitiyspolilla eli tarkistettiin vauvan koko sekä kohdunkaulakanavan pituus ja kohdunsuun tilanne. Lisäksi raskausdiabeteskontrollissa ihmeteltiin taas minun sokeriarvoja ja nostettiin vähän illan ateriainsuliiniannosta ja keskusteltiin, mitä ruokia voisi vielä tässä vältellä. Eli sitten pitää ainakin kieltäytyä joka-aamuisesta Activia-jogurtista ja vaihtaa se maustamattomaan jogurttiin. Vatsa on toiminut nyt hyvin ilmeisesti tuon Activian vuoksi, joten saa nähdä miten mamman käy, kun siitä luopuu...

Öttiäisellä näytti kaikki olevan hienosti ja painoarvio oli n. 1900 g eli vähän siinä keskikäyrän yläpuolella mennään. Noin 200 g per viikko siis tullut painoa lisää. Eli ei ainakaan vielä ole sokerit aiheuttaneet liian nopeaa kasvua. Öttiäinen oli edelleen raivotarjonnassa, tosin oli kääntänyt viimeviikkoisen neuvolan jälkeen selän kohdun oikealle puolelle ja potkiskelee siis nyt enemmän vasemmalle. Ja sukupuolen varmistus taitaa meillä jäädä synnytykseen, sillä nytkään ei lääkäri nähnyt mitään mikä viittaisi varmuudella tyttöön tai poikaan. Mutta kai siellä jompi kumpi kuitenkin täytyy olla! :D

Ja sitä kanavaa oli onneksi edelleen 35 mm ultralla katsottuna, kohdunsuu oli käsikopelolla koitettuna pehmeä ja sormelle auki. Lääkäri antoi kuitenkin luvan käydä uimassakin, jos se ei aiheuta supistuksia. Mutta voi olla etten järveen uskaltaudu, sillä aika supistusherkkää tuntuu tämä elo nyt olevan. Nytkin olen herännyt joka yö kivuliaisiin supistuksiin, jotka onneksi ovat aina laantuneet. Lisäksi ei tarvitse olla kauaa jalkeilla tai istumassa, niin suppareita alkaa tulla. Sanoinkin lääkärille, että odotan innolla sellaista päivää, kun ei enää ole kipuja missään. Supistusten lisäksi on nyt ollut aikamoisia liitoskipuja sekä lonkat välillä kuin tulessa, kun suurimman osan päivästä kuitenkin makoilee sängyssä jommalla kummalla kyljellä. Maanantainahan sitten tulee yksi etappi täyteen eli 32 viikkoa ja tämä merkitsee Adalatin poisjättämistä ja vähän mietityttää lisääntyvätkö supistukset sitten entisestään... No, sittenhän sen näkee, mutta vielä monta viikkoa toivoisi Öttiäisen yksiössään viihtyvän.

Tänään jäinkin sitten ihan yksin kotiin, sillä muu perhe lähti sukuloimaan Pohjois-Savoon ja tulevat vasta huomenna iltapäivällä takaisin. Mutta eipähän tässä paljon spesiaalia tekemistä ole pystynyt kehittelemään, vaan aika lailla saman kaavan mukaan on päivä mennyt kuin viimeiset reilu viisi viikkoa. Tosin sainpahan tehtyä ihan omaa herkkuruokaa eli uunilohta! Nam! Siitä kun ei muut meidän perheestä pahemmin välitä, niin sain nyt rauhassa sillä herkutella. :) Lisäksi istuksin pihakeinussa ja nautin tölkin alkoholitonta mansikka-limesiideriä - ja ai että sekin oli hyvää!!! Pieniä ne ovat ilonaiheet tällä hetkellä.

Supistelee, supistelee...

Tämä alkuviikko on mennyt melko kivuliaita supistuksia seuraillessa ja esimerkiksi maanantai-iltana niitä alkoi tulla parin tunnin ajan 10 minuutin välein ja lopulta viiden minuutin välein, mikä alkoi olla jo vähän huolestuttavaa. Lämmin suihku auttoi onneksi ne laannuttamaan, mutta tiistaina otin sitten puhelun äippäpolille ja pääsinkin heti tarkistuttamaan tilanteen. Tilanne oli onneksi pysynyt samana kuin viime viikolla eli pääsin jatkamaan kotilepoa. Lääkäriksi sattui tosin tällä kertaa jokin harjoittelija, joka ei oikein uskaltanut puhuakaan mitään ja minulle jäi kyllä sellainen kuva, että taisi olla ihan eka kertaa ultraamassakin. Ainakaan hän ei löytänyt ultrakuvasta kohdunsuuta, mistä olisi kanavan mitan saanut otettua ja juuri kun meinasin itse ruveta häntä siinä neuvomaan, niin onneksi apulaisylilääkäri tuli hätiin. :) No, jostainhan se on lääkäreidenkin aloitettava, mutta omaa oloa olisi helpottanut se, että harjoitteleva lääkäri olisi vaikka heti alkuun sanonut, että tämä on sitten hänen eka kertansa, jolloin en olisi ehtinyt huolestua hiljaisuudesta ja kauan kestäneestä ultraamisesta...

Samalla käynnillä otettiin myös ktg-käyrää ja Öttiäisen sydänkäyrä oli jälleen mallikasta, ja toisaalta oli hyvä, että käyrälle piirtyi kymmenen minuutin aikana myös kolme supistusta, ettei tarvitse itsekään ajatella, että nämä tuntemukset olisivat vain minun korvien välissä. Verenpaine oli ainut mikä aiheutti taas ylimääräisiä sydämentykytyksiä, etenkin kun sen ajateltiin olevan alhainen syömieni Adalat-tablettien takia: 170/104... Mutta luultavimmin korkean luvun tekivät nämä supistukset, ja kun pissakin oli puhdas, niin se ei aiheuttanut jatkotoimenpiteitä.

Tänään rv 30+2 sitten kävin neuvolassakin pitkästä aikaa ja kerrottavaa olikin paljon, kun tässä edellisen neuvolakäynnin jälkeen oli tapahtunut kaikenlaista. Tuli vähän juoruiltua neuvolantädin kanssa mm. äippäpolin lääkäreistä ja tottakai kehuin minua hoitaneet kätilöt heidän loistavasta työstään ja asenteestaan meitä hoidettavia kohtaan kiireenkin keskellä. Lääkärit eivät sitten ihan samanlaista kehumista minulta saaneet... Neuvolareissulla mitattu verenpaine oli hyvä 133/83, mutta sain silti kotiin lainaksi verenpainemittarin, jotta saan täälläkin paineita mittailtua. Pissa oli puhdas ja paino nyt grammalleen sama kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä rv 8+3! Ei kyllä yhtään haittaa, jos tässä kaiken keskellä vähän laihtuukin, sillä kyllähän Öttiäisen yksiöineen nyt pikkaisen painoa olisi pitänyt tähän kroppaan tuoda. Mutta olihan sitä painoa jo ihan tarpeeksi raskauden alkaessakin. Sf-mitta oli 31,5 cm eli tutulla ihan omalla käyrällä mennään reilusti neuvolakortin käyrien yläpuolella. Mutta siitäkään ei oltu neuvolassa huolissaan.

Huomenna helatorstaina olisi lasten koulun kevätjuhla, mutta näiden lisääntyneiden supistusten takia en edes uskalla ajatella sinne lähtemistä. Vähän harmittaa..! Mutta onhan niitä vielä vuosien kuluessa monen monta tulossa, joten täytyy nyt keskittyä omaan ja Öttiäisen hyvinvointiin.

Viikon päästä onkin sitten taas äippäpoli ja diabeteslääkäri, joten niitä odotellessa. Ja sen jälkeen ei olekaan monta päivää, kun 32 viikkoa tulee täyteen eli yksi etappi tässä odotuksessa. :)

Kotilepo jatkukoon!

Aamulla oli se kovasti odotettu kontrollikäynti äippäpolilla sekä diabeteslääkärillä. Ensin lyhyemmin diabeteslääkärin kuulumiset eli samoilla insuliiniannoksilla jatketaan kuin tähänkin asti ja kahden viikon päästä on sitten jälleen uusi käynti. Sokeriarvoja ei tarvitse enää onneksi mitata joka päivä, vaan joka toinen päivä riittää. Vaikka kyllä niilläkin pistämisillä sormenpäät sinertää... Huomenna pitääkin hakea diabeteshoitajalta lisää testiliuskoja sekä insuliinipiikkejä, kun viimeeksi sain sellaisen satsin, jonka oli tarkoitus riittää raskauden loppuun, jos pistän itseäni vain kerran päivässä ja testaan sokeriarvoja kaksi kertaa viikossa. Mutta nythän nuo määrät ovat ihan erilaiset.

Äippäpolin puolella sitten ultrattiin sekä mahan päältä vauvaa sekä alakautta kohdunkaulakanavan tilannetta. Öttiäinen päätti jälleen tehdä lääkärin elämän hankalaksi eikä meinannut millään antaa mitata reisiluun pituutta. Sama "ongelmahan" on ollut meillä aiemminkin sydämen rakenteiden tutkimisen suhteen ja samoin myös sukupuolen selvittämisen tiimoilla, kun vauva ei millään ole halunnut olla sopivassa asennossa ultraamisen aikana. Monen, monen yrityksen jälkeen saatiin jonkinlainen mitta ja painoarvioksi 1500 g, mikä näytti vastaavan reilua viikkoa isompaa kuin nyt. Mutta "sokerivauvastahan" onkin kyse, joten siksikin saattaa kasvaa nopsemmin. Kahdessa viikossa oli siis tullut Öttiäiselle noin 500 g lisää painoa.

Ja sitten se kanavan pituus eli nyt ultralla mitattuna näytti olevan 32 mm eli vähän on pienentynyt kahden viikon takaisesta 40 mm:stä, mutta kuitenkin ihan hyvä mitta. Tosin yskiessä / lääkärin painaessa vauvaa alaspäin kanava alkoi aueta, mutta paineen hellittäessä palasi ennalleen. Eli nyt pötköttely kotona jatkuu ja kahden viikon päästä jälleen kontrolli, ellei sitä ennen tule vuotoja tai entistä kipeämpiä supistuksia. Ja nyt lääkäri kirjoitti sairaslomaa äitiysloman alkuun asti, kun aiemmin sain lapun sairaslomasta vain 5.6. asti.

Kieltämättä tämä makoilu alkaa vähän puuduttaa ja toissa iltana olinkin ulkoilmassa peräti tunnin verran, mikä on siis enemmän kuin tässä kolmen-neljän viikon aikana yhteensä. Ja tottakai se kostautui sitten illalla napakoilla supistuksilla... Istuakaan ei pysty kunnolla puolta tuntia kauempaa, joten taitaa jäädä ensi viikolla lasten koulun kevätjuhlakin väliin... Kaupassa en ole käynyt kohta kuukauteen, joten aika vähille on shoppailut jääneet. Ostoslistojen kirjoittamisessa olenkin jo ihan pro! :)

Tänään muuten tuli sitten lasku sairaalassa makaamisesta eli reilut 474 euroa! Ja sinnehän ne shoppailurahat sitten menivätkin... Tosin nyt ylittyi maksukatto, joten seuraavat äippäpolikäynnit yms. ovat maksuttomia ja jos joutuu sairaalassa vielä makoilemaan (ainakin sitten synnyttäessä), niin maksu on puolet normaalista sairaalapäivämaksusta.

Nyt takaisin vaakatasoon! :)

Synttärihulinaa ja rv 29+0

Tosiaan meillä juhlittiin eilen pikkumiehen 7-vuotissynttäreitä pienellä porukalla kaupan kahvileivistä nauttien. Vähän oli pojalle pettymys, kun ei koko kevään odotettuja kaverisynttäreitä nyt pystytty järjestämään, mutta iskän lupaus McDonalds-herkuttelusta ja vapaavalintaisesta Lego-paketista veivät suurimman murheen pois. :) Vaikka oli todella mukava seurustella vieraiden kanssa, niin kyllä se parin tunnin pysty/istuma-asennossa oleminen aiheutti illaksi mojovat supistukset ja alapään kivistykset. Tämä päivä onkin mennyt suurimmaksi osaksi leväten, paitsi että tytär on taas vaihteeksi kipeänä ja oksentanut pari kertaa. Mistä näitä tauteja riittääkin?!

Tänään vaihtui sitten jälleen raskausviikko ja nythän onkin jo 30. viikko meneillään ja ensi viikolla nämä viikot alkavatkin jo kolmosella! Ja siihen 32 viikon rajapyykkiinkään ei enää ole kuin kolme viikkoa, joten toivottavasti Öttiäinen pysyisi maltillisesti yksiössään ainakin sinne asti. Ei nimittäin tarvitsisi sitten sinne Kysiin pelätä joutuvansa.

Sokeriarvotkin alkavat nyt olla kotiruokavaliolla kohdillaan eli ei tarvinnut niitä hiilihydraatteja alkaa laskea. Ja käväisinpä puntarillakin ja sairaalassaoloaikana oli painosta tippunut 2,5 kg eli nyt ollaan taas pari kiloa alkuraskauden lähtöpainon alapuolella! Sen muuten huomasin sokeriarvoja mittaillessani, että jos syön aamupalalla mielestäni terveellisesti eli pari ruisleipää, jogurtin, laimennettua tuoremehua, tomaattia, kurkkua ja kahvia, niin sokerit on tunnin päästä reippaasti yli rajan. Mutta jos sitten vetäisen lounaaksi rasvaisesta kebabpizzasta puolet, niin johan on sokeriarvot priimaa tunnin päästä! Ei meinaa ihan tätä logiikkaa ymmärtää, mutta taitaa tässä raskauskropassa moni muukin asia olla mullin mallin. :)

Kotona olo on mielestäni sujunut ihan hyvin, vaikkakin aina iltaa kohdin alkaa supistella ja kivistellä. Torstaina se sitten selviää, saanko jatkaa kotona lepäilyä. Toivon todella niin! Ja jospa Öttiäinen suostuisi näyttämään myös jalkovälinsä tällä ultrauskerralla, niin saataisiin varmistus sukupuolellekin. :)

Home sweet home!

Eipä osaa oikein sanoin kuvailla, miten ihanaa oli eilen illalla kellahtaa omaan sänkyyn kovan sairaalasängyn sijaan! Hieman tosin tuota kokemusta häiritsi samalla sairaspedillä köllöttelevät korvatulehduksinen poika ja migreeninen tytär. Onneksi vain toinen niistä oksensi tällä kertaa... Eli paluu arkeen oli hyvin konkreettinen, kun mies oli töissä, mutta appiukko sentään oli apuna lasten hoidossa.

Eilen aamupäivällä siis lääkäri kävi osastolla kierroksella ja päätettiin vielä ultrata ennen kotiinlähtölupaa. Puolen päivän aikaan pääsin ultraan ja siellä oli kaikki hyvin eli kohdunkaulakanavaa oli noin 4 cm ja tilanne muutenkin rauhallinen. Lääkäri päästi minut kotilepoon ja saan tehdä pieniä kotiaskareita sekä käväistä ulkona, mutta pidemmille lenkeille ei ole ainakaan vielä asiaa. Ensi viikon torstaina on kontrollikäynti äippäpolilla ja toivottavasti tilanne on edelleen samanlainen eli saisin jatkaa kotilepoa. Ja sain vielä lähtiessä Adalat-reseptin eli tätä supistuksia estävää lääkettä otan nyt vielä neljän viikon ajan kerran päivässä.

Diabeteshoitaja kävi myös ennen lähtöäni juttusilla ja sovittiin, että soittelen torstaina hänelle sokeriarvoja ja jos ne eivät ole kotiruokavaliollakaan menneet parempaan suuntaan, niin mietitään insuliinin annostelua aterian hiilihydraattien mukaan eikä näin kiinteinä annoksina kuin minulla on nyt ollut. Tämä siis merkitsee vähän opettelua hiilihydraattien laskemisessa, mutta eiköhän senkin nyt opi.

Tänään soittelin neuvolantädille kuulumisiani ja hänen mukaansa näköjään ihmeitä tapahtuu näissäkin tapauksissa. :) Ja varattiin aika seuraavaan neuvolaan eli reilun kahden viikon päähän.

Eilenhän tuli minulla 28 raskausviikkoa täyteen ja nopeasti meni lopulta tuo kaksi viikkoa sairaalassa! Ja tuntuuhan tuo 28 viikkoa jo paljon suuremmalta kuin mennessä se 26 viikkoa, joten positiivisella miellellä täällä kotona nyt ollaan. Tosin jo tämän ensimmäisen vuorokauden jälkeen olo on jonkin verran rasittuneempi kuin sairaalasta lähtiessä, mutta eihän sitä malta olla halimatta lapsia ja katsomatta heidän sillä aikaa tekemiään juttuja. Mutta jatkossa pitää ottaa rauhallisemmin. :)

Leppoisaa sunnuntain viettoa

Tämä päivä on mennyt odotellessa aina seuraavaa ruokailua sekä "lenkkeillessä" jopa ulos asti. Aamupäivällä siis kävi oma rakas perhe vierailulla ja uskaltauduin heidän kanssaan ulos asti. Tosin pienen happihyppelyn jälkeen piti vielä jaksaa köpötellä pitkät käytävät takaisin osastolle ja se tekikin taas aika tiukkaa. Sänkyyn päästyäni supisteli muutaman kerran vähän kipakammin, mutta nythän niitä supistuksia ei enää hoitajien ja lääkäreiden puolesta niin noteerata. Aamuisin saan edelleen supistuksia estävän Adalat-pillerin, mutta sen tehosta en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata.

Ja olinhan minä aamupäivällä ktg-käyrälläkin. Öttiäisen sydänkäyrä oli hoitajan mukaan aivan priimaa ja pari supistustakin siihen piirtyi parinkymmenen minuutin aikana. Kovasti liikkuvainen kaveri siellä näyttää kyllä olevan, mikä on tietysti hieno asia eli siitä ei ainakaan tarvitse huolehtia. :)

Kotoa tosin tuli vähän huonoja uutisia, sillä heti kun mies oli ehtinyt lähteä töihin iltavuoroon, oksensi 6-vuotias poikamme ja ukki pääsi siivoushommiin. Toivottavasti ei mitään pahempaa vatsatautipöpöä ole nyt liikkeellä, kun jos tässä ollaan vaikka jo huomenna kotiin menossa, niin sitä tautia en itselleni tässä tilassa oikein uskaltaisi ottaa... Ja onhan se äitinä ikävä kuulla pienen sairastavan, eikä pääse täältä juuri häntä hoivaamaan. Eli vähän samat tuntemukset kuin viikko sitten torstaina tyttären karsastusleikkauksen aikaan, kun piti vain täällä makoilla.

Mutta jospa huominen olisi se päivä, kun pääsen kotisänkyyn perheen luokse! :)

Edelleen sairaalassa

Eilen oli täällä blogissa jotain teknisiä ongelmia, kun yritin kirjautua, joten jäi kuulumiset päivittämättä. Mutta siis nyt eilisen ja tämän päivän kuulumiset. Eilen aamupäivällä ultrattiin ja lääkäri kuitenkin päätyi siihen, että kotiinlähtö koittaa vasta alkuviikosta, jos mun enemmän jalkeillaolo ei pahenna tilannetta. Eli sain luvan jo jaloitella osastolla ja piipahtaa jopa sairaalan pihallekin. Tosin olo on vielä tästä makaamisesta sen verran heikko, etten tänäänkään uskaltanut lähteä "hurjastelemaan" kuin osaston käytävälle. Ultrassa kohdunkaulaa oli siis tiistaina upeat 47 mm, mutta tänään oli lukema 35 mm, mutta sekin siis ihan normaali. Kohdunsuu on sormelle auki, mutta sekään ei ole kuulemma uudelleensynnyttäjillä huolestuttavaa. Öttiäisen painoarvio oli reilu kilo. Supistelee tosin edelleen välillä säännöllisesti ja kipeästikin, joten kovin hurjasti ei nyt viikonloppuna lätkää ja euroviisuja auta kannustaa. :)

Niin ja sokereista vielä eli kovasti on säätämistä sopivien insuliiniannosten määrittämiseksi. Minulla on sokeriarvot vaihdelleet tässä useimmiten seuraavasti: paasto 5.7-6.9 ja aterian jälkeiset 7.8-13.2. Vain muutama arvo on ollut alle rajojen eli paasto alle 5.5 ja tunti aterian jälkeen alle 7.8. Alkuun meni 10 yksikköä pitkäkestoista insuliinia ja nyt sitä menee jo 34 yksikköä! Ateriainsuliinia aloiteltiin kolmella aterialla 3 yksikköä kerralla ja nyt sitä menee aamulla 16, päivällä 12 ja illalla 10 yksikköä. Ja siltikään ei arvot pysy kurissa... Ja kuitenkin tosi tiukasti noudatan tätä sairaalan ruokavaliota eli yhtään en ole omia eväitä syönyt. Blääh!

Tämä lauantai on mennyt leppoisasti mukavien huonekavereiden kanssa jutustellen. He ovatkin nostaneet minun henkisen jaksamisen normaalille tasolle ja piristäneet todella mielialaa, vaikka aiemmin jopa itketti ja oli olo muutenkin kurja näitä juttuja pohdiskellessa. Ja jollain tapaa on ollut lohduttavaa kuulla, että heillekin lääkärit antavat toinen toistaan ristiriitaisempia tietoja eli en siis ole ainut. Lisäksi mies ja tytär piristivät vierailullaan ja toivottavasti huomenna myös poika ehtisi mukaan - tänään kun oli eskarikaverinsa luona leikkimässä iltapäivällä.

Maanantaita siis täällä odotellaan. :)

Migreeniä iltapuhteella

Eilen illalla iski sitten raju aurallinen migreeni, joka saatiin taltutettua Tramalilla. Se tosin veti minut ihan sekaisin, jalat meni veteläksi ja lisäksi alkoi taas supistella kipakammin. Kätilöt laittoivat minut ktg-käyrälle kohtauksen jälkeen ja Öttiäisen sydänäänet siellä hienosti laukkasivat vaihdellen 130-160 väillä. :) Parikymmentä minuuttia olin käyrällä ja siihen ehti piirtyä neljä supistustakin. Tämä sai taas hoitajat nostamaan jalkopäätä eli tulipahan sitten viime yö jälleen vietettyä pää alaspäin. Tosin sain vielä jonkin rentouttavan nukahtamislääkkeen, joka sammutti minut kuin saunalyhdyn. Nukuin kuin tukki klo seitsemään asti.

Vauva oli aamulla vähän hiljaisempi ja pyysin ottamaan sydänäänet ja siellähän ne taas jumpsutti hienosti. Samalla hoitaja kertoi, että lääkäri ultraa ja tutkii minut huomenna ja mietitään sitten, josko lähtisin jo nyt viikonloppuna käymään kotona "lomalla". Olenkin nyt tämän päivän vähän harjoitellut eli pääsin eka kertaa poistumaan huoneesta tuohon käytävälle kävelemään. Ja kyllä puuskututti pienikin matka ja aika lailla päästä huippasi. Nämä voimain koetukset ovat kyllä aiheuttaneet supistuksia, mutta huomennahan sen näkee tekevätkö ne kohdunsuulle tai kanavaan mitään vai eivät.

Tänään sain tähän huoneeseen myös kaksi vuodenaapuria, joten on vähän viihtyisämpää ja antoisampaa jutella kuin pelkkiä seiniä katsella. :) Hiljaista on muuten osastolla eli hoitajat sanoivat meidän lisäksi täällä olevan vain yhden asiakkaan.

Huominen vähän jännittää, että miltä tuolla alapäässä näyttää... Toivottavasti tänä iltana ei enää hirveästi supistele, jotta pääsisin vaikka huomenna kotisänkyyn perheen luokse - ja onhan sitä jo koiraakin vähäsen ikävä. :)

Supisteluja edelleen

Eilinen iltapäivä ja ilta eivät sitten ihan menneet kuten suunniteltiin eli alkoi supistella aika kivuliaastikin ja sängyn jalkopää jouduttiin nostamaan taas ylöspäin. Illalla supistuksia tuli 7-10 minuutin välein ja lopulta minulle annettiin Briganyliä piikillä kankkuun ja se sitten auttoi laannuttamaan supistukset. Kuitenkin sellainen menkkajomotus jäi vielä alavatsalle ja ristiselkään ja lääkäri tunnusteli illalla kohdunsuun tilannetta juuri ennen kuin oli Suomen euroviisuedustajan vuoro laulaa. :) Kohdunkaulaa oli 1,5 cm jäljellä käsikopelolla tunnusteltuna ja sain vielä Adalat-tabletin, jotta supistukset tosiaan loppuisivat. Lääkäri siinä puhui jo siitä mahdollisuudesta, että minut siirrettäisiin Kuopioon, koska siellä on paremmat keskosvalmiudet. Kuitenkin tietysti täällä pienemmässä sairaalassa yritetään tehdä kaikki mahdollinen ennen sitä. Vähäsen taas alkoi pelottaa...

Aamulla sitten suhteellisen kivuttoman ja supistusvapaan yön jälkeen osaston ylilääkäri kävi juttusilla ja yllättäen hän oli sitä mieltä, että nämä supistukset ovat ihan normaaleja eli eivät vaikuta kohdunsuun tilanteeseen ja koska eilisaamun ultrassa kanavaa oli noin 4 cm jäljellä, niin turhaan minua täällä enää pitkään makuuttaa. Eli pikkaisen ristiriitaisesti eri lääkärit tästä tilanteestani puhuvat, kun yöllä pelkään jo siirtoa Kysiin ja aamulla minua ollaan suunnilleen jo kotiuttamassa! Eli itse en kyllä tiedä oikein mitä tästä ajatella - pää on ihan sekaisin... Tällä hetkellä päädyttiin siihen, että yritän vähän jaloitella täällä osastolla ja olla liikkeellä suunnilleen sen verran kuin kotonakin joutuisin olemaan. Kotonakin siis kuitenkin pitää pysytellä vuodelevossa. Kotiin pääsisin sitten alkuviikosta, jos nämä mun liikkumiset ei aiheuta vakavampaa ja saadaan vielä ne sokeritkin kuntoon. Sokereista kävikin juuri diabeteslääkäri juttelemassa ja insuliinimääriä nostettiin reippaasti.

Lisäksi se osaston ylilääkäri tuntui olevan vähän sitä mieltä, ettei varsinaista ennenaikaisen synnytyksen vaaraa alunperinkään ole ollut, vaan "näitä supistuksiahan kuuluukin olla, kun kyseessä on jo kolmas"..! Mistäköhän ne kaksi eri lääkäriä sitten sellaiseen johtopäätökseen päätyivät, kysyn minä? Ja turhaanko minulle piikitettiin kortisonia ja vaikka mitä muuta piikkiä kankut ja maha täyteen ja tyrkättiin vielä makoilemaan suunnilleen pää alaspäin puolitoista viikkoa!? Ihanalle hoitajalle olen tästä jo purnannut, mutta tuntuu hänkin olevan vähän ihmeissään tilanteesta ja lääkäreiden erilaisista mielipiteistä.

Että tällaista avautumista tällä kertaa. :) Saa nähdä mitä sitten huomenna.

Yllätyskäänne ja insuliinirumbaa rv 27+1

Nyt on sitten ultrattu reilun viikon levon jälkeen ja tilanne oli parantunut sen verran paljon, että lääkäri sanoi jo loppuviikosta laittavansa minut kotilepoon! Enpä ollut uskoa korviani, kun viikko sitten vasta niin varmana olivat kuuden viikon makuuttamisesta sairaalassa. Juuri kun oli siihen makoiluun ehtinyt asennoitua, niin tuleekin tällaisia uutisia. Mukavampihan se on tietysti kotona lepäillä kuin sairaalapedissä, mutta silti vähän pelottaa, että mitä jos taas tilanne etenee yhtä salakavalasti ja Öttiäinen lähteekin vaikka syntymään kotona?! Mistä osaan erottaa ne kohdunsuuta avaavat supistukset ei-vaarallisista supistuksista, kun en sitä aiemminkaan pystynyt tekemään? Kyllä nyt on tähänkin uutiseen totuttelemista, vaikka siis hyviä uutisia olikin! :)

Tällä hetkellä eniten lääkäriä huolestuttivat sokeriarvot eli minulla on insuliinihoitoinen raskausdiabetes, joka on täällä sairaalassa makoillessa ns. karannut käsistä. Suunnilleen jokainen mitattu arvo on yli rajojen ja viime viikolla minulle aloitettiin illan pitkäkestoisen insuliinin lisäksi ateriainsuliini kolmella aterialla ja nyt vielä määrättiin myös aamuksi pitkäkestoinen insuliini ja annoksia nostettiin. Joten kyllä saa itseään aika usein nyt piikittää... Kuulemma sokerit on saatava kuntoon ennen kotiin lähtöä.

Huh, huh - olihan siis uutisia jälleen! Pikkaisen pitää tätä nyt sulatella ja tietysti toivoa, että tosiaan sitten pääsee kotiin, eikä sitä lupausta nyt minulta pois oteta. Nyt taas supistelee ilkeästi, mutta se johtuu varmasti äskeisestä sorkkimisesta. Ja sainpahan sängyn jalkopään jälleen vaakatasoon, ettei tarvitse enää pää alaspäin maata. :)

Viikko makailua takana

Näin se on viikko vierähtänyt sairaalassa ja tänään rv 27+0. Viikkoon onkin mahtunut monenlaisia tunteita onnesta epätoivoon ja on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä. Lääkäri on käynyt tässä sängyn vierellä viikon aikana kahdesti ja perjantaina oli puhetta, että nyt alkuviikosta katsotaan ultralla kohdunsuun ja kanavan tilannetta. Mutta ei tänään vielä kuitenkaan näköjään.

Viime tiistaina minusta otettiin monenlaisia näytteitä (pissa, veri- ja alapäänäytteet), muttei niissä ollut mitään eli ei tiedetä, mistä nämä supistukset johtuvat. Adalat-nimistä lääkettä saan nyt säännöllisesti tablettina aamuisin supistuksia estämään ja sitten tarvittaessa Briganyliä piikillä kankkuun. Viimeeksi lauantaina piti piikki pyytää, kun kipeitä supistuksia alkoi tulla kymmenen minuutin välein. Säikähdin itse supistuksia niin, että jo itkeä tirautin isot itkut, mutta onneksi lääke auttoi ja tilanne rauhoittui. Sängyn jalkopäätä nostettiin myös lisää ylöspäin ja se myös helpotti painetta alapäässä. Nukkuminen pää alaspäin vaatii kyllä vähän totuttelua ja parina päivänä onkin ollut myös päänsärkyä.

Suihkuunkin olen jo kaksi kertaa pikaisesti päässyt, mutta kummallakin kerralla se on aiheuttanut supistuksia. Muutenkin supistusrauhallisenakin päivänä supistuksia tulee levossa 1-2 tunnissa, joten vähän tämä tilanne pelottaa...

Eilen äitienpäivänä lapset saivat minulle onnen- ja liikutuksenkyyneleet silmiin tuomalla itsetekemiä kortteja ja piirrustuksia sekä Nomination-rannekoruun suojelusenkelin sekä tutin vauvalle. Niitä olen tässä nyt kaikille hoitajille esitellyt. Hoitajista puheenollen - he kyllä todella tekevät hienoa työtä ihan jokainen ja heillä riittää myös usein aikaa vaihtaa useampikin sananen kanssani täällä makoillessa. Nytkään minulla ei ole tässä huonekaveria, joten pienetkin juttuhetket tuntuvat arvokkailta. Oman perheen lisäksi minua on käynyt täällä piristämässä kummityttö äiteineen sekä omat vanhempani ja siskoni. Kyllä näitä vieraita täällä aina innolla odottaakin!

Yritän nyt jatkossa päivittää kuulumisia joka päivä, niin pysyn itsekin ajan tasalla päivistä ja asioista.

Tästä sairaalamatkamme alkoi

Olen 36-vuotias kahden lapsen äiti ja odotan kolmatta. Eli iltatähti olisi nyt tuloillaan - vanhemmat sisarukset ovat 6- ja 9-vuotiaita. Tämä odotus saikin nyt yllätyskäänteen, kun raskausviikolla 26+0 menin neuvolaan ja valittelin siellä jo melko napakoitakin supistuksia. Sainkin heti ajan lääkärille ja siellä sisätutkimuksen ja ultrauksen jälkeen diagnoosiksi sain: suuri ennenaikaisen synnytyksen vaara. Kohdun kaulakanavaa oli vain 14 mm jäljellä ja sekä kohdun sisä- että ulkosuu olivat avautumassa. Lisäksi vauvan pää painoi kohdunsuuta aiheuttaen fonnellin ilmiön eli se tarkoitti käsittääkseni sitä, että kohdunsuu lähti siitä painosta aukeamaan. Lääkäri laittoi minut heti vaakatasoon ja kutsuin miehen viemään minut äitiyspolille, missä diagnoosi varmistui ja lääkärit kertoivat tämän merkitsevän vuodelepoa sairaalassa vähintään viikolle 32+0 eli kuusi viikkoa..! Ja luultavimmin lähtisin sairaalasta vasta kahtena kappaleena.

Minut kärrättiin osastolle ja olihan tässä asiassa sulattelemista. Lisäksi sain piikillä supistuksia estävää lääkettä, vauvan keuhkoja kypsyttävää kortisonia sekä verenohennuslääkettä ja tukisukat estämään veritulppia. Vessassa tuossa parin metrin päässä sain käydä, mutta suihkuun ei pariin päivään ollut menemistä. Miehen tehtäväksi jäikin sitten hoitaa kotona asioita kuntoon.

Onneksi sain tänne sairaalaan läppärin, jolla pääsen pitämään vähän yhteyksiä ulkomaailmaan. Tosin kyljellään yhdellä kädellä kirjoittaminen on melko vaivalloista, joten pitkiä tarinoita ei kerralla jaksa.

Jatkan myöhemmin tämän ensimmäisen viikon tapahtumista.